Kulttuurin mittakaavoja
Jotta suomalainen sivistyisi ja ymmärtäisi nykytaidetta, tarvitaan pääkaupunkiin Guggenheim. Hanketta selvittävä Janne Gallen-Kallela-Sirén perustelee modernin taiteen museon saamista Suomeen ”mittakaavaerolla”.
Maailma on iso, Suomi pieni.
Guggenheimin kokoelma käsittää kansainvälistä modernia taidetta 1800-luvulta nykypäivään. Guggenheim tuo nähtäville virtauksia, joista on opiksi ja hyödyksi pohjoisen maanpiirin edistymiskykyisille taiteilijoille ja taidenälkäiselle kansalle.
Oma kansallinen virtauksemme on nyt se, pysyykö nykyinen museolaitoksemme ylipäätään pystyssä. Hallitus on leikkaamassa museoviraston budjetista 3 miljoonaa euroa. Mannerheimintiellä alkaa vapista Kansallismuseo ja maakunnissa vähäpätöisemmät kulttuurihistorialliset museot.
Guggenheim-selvitys maksaa 2 miljoonaa. No, saahan museoita rakennella.
Ei tarvitse olla kahvinporojen lukija arvatakseen, että Euroopan rahakriisi johtaa nopeasti ja väistämättömästi turhien kulttuurikulujen karsimiseen.
Valtion kulttuuripalvelujen kehittämisoperaatio kulkee kuin juna suuntaan, jossa uudenlaiset toimintamallit sysätään muiden kuin julkisen rahoituksen kontolle.
Uusin kulttuurihanke on Kuulto-projekti. Vauhtia kulttuuriin haetaan kolmannelta sektorilta eli yhdistyksiltä, osuuskunnilta ja säätiöiltä sekä yksityiseltä sektorilta. Toinen sektori eli valtio kantaa vastuun vain vaihdemiehen roolista.
Ensimmäistä sektoria eli yritysmaailmaa ei pikkuasioilla häiritä, vaan se saa keskittyä osinkojen jakoon ja ulkoistussuunnitelmiin.
Siinä sektoria kulttuurille.
Guggenheim-hankkeessa, sellaisena kuin sen ymmärrän, on vähän samantapainen ulkoistamisen pyrkimys. Käynnistettyä selvitystä rahoittavat Helsingin kaupunki sekä Suomen kulttuurirahasto ja Svenska Kulturfonden.
En ole saanut selville, miten museon toiminta rahoitetaan, jos se toteutuu. Kun siitä tulee arkkitehtonisesti ällistyttävä, kuten Guggenheim-museot ylipäätään, se houkuttelee sadoin tuhansin taiteenystäviä. Josko se riittäisi kattamaan käyttökulut?
Ehkä Helsingin Guggenheim tukeutuu valmistumisensa jälkeen veikkausvoittorahoihin. Niistähän kaavaillaan myös Valtion taidemuseon tukijalkaa.
Suomalainen veikkaaja mielihyvin ruksailee kuponkeja tietäessään, mihin ne rahat menevät, joita hän ei voita.
Kirjoittaja on Pohjolan Sanomien kulttuuritoimittaja
