Kun saisi kuolla nopeasti
Kun saisi kuolla nopeasti.
Mikä voi olla paikka, jossa tämä lukeutuu ikäihmisten ykköstoiveisiin? No Suomihan se tietysti on. Maa, jossa 91 prosenttia kunnanjohtajista on sitä mieltä, että vanhustenhoidon taso on riittävä.
Se on Suomi, jossa eläkeläisiä verrataan joukkotuhoaseeseen. Pommi räjähtää. Tuhon koko laajuus näkyy vuonna 2030, kun kunnat ovat mustanaan eläkeläisiä.
Se on Suomi, jossa vanhusvihamielisyys piileskelee viattoman tuntuisissa ilmaisuissa. Esimerkiksi media hellii yhä ajatusta, että uutiset pitää tehdä niin, että Pihtiputaan mummokin ne tajuaa. Vanha nainen on hidasälyisen synonyymi.
Entinen tasa-arvovaltuutettu, kokoomuksen kansanedustaja ja varatuomari Tuulikki Petäjäniemi on kirjoittanut raportin suomalaisista ikäihmisistä ja vanhuspalveluista. Raportti kertoo rutisematta, missä ollaan menossa.
Petäjäniemi muistuttaa, että tuleva eläkeläisten armeija ei ole yksin saamapuolella.
Tietävätkö esimerkiksi työnantajat, kuinka moni vanhempi onnistuu tasapainoilemaan viideltä kiinni menevän päiväkodin ja työelämän vaatimusten välissä isovanhempien ansiosta? Oma arkeni ainakin horjahtelisi ilman mummia ja pappaa.
Rahallistakin apu on. Esimerkiksi lähes kolmannes ikäihmisistä on antanut vähintään viidentuhannen euron arvoisen ennakkoperinnön lapsilleen ja lapsenlapsilleen.
Suomessa vapaaehtoistyötä pyörittävät nuoret ja 65 vuotta täyttäneet. Sairaaloihin revitään eläkkeeltä sijaisia. Osa yrityksistä älyää ilman pakkoa jo hyödyntää ikäihmisten osaamista ja kokemusta esimerkiksi mentoreina.
Nyt ja tulevina vuosina eläkkeelle jää aiempaa koulutetumpaa ja varakkaampaa väkeä. Elämäntavastaan he tuskin luopuvat työelämästä lähtiessään. Tutkimusten mukaan ilahduttavan moni ikäihminen haluaa käyttää rahansa omien unelmiensa toteuttamiseen. Enää ei ole häpeä kuolla pankkitili perintörahoista tyhjänä.
Vaan millaisessa paikassa ikääntyvien pitää näin hakea olemassaololleen oikeutusta? No Suomessa tietysti. Maassa, joka haluaa pitää vanhukset kotona viimeiseen hengenvetoon. Nekin, joilla ei ole varaa ostaa kotiin arvokkuutta.
Hallituksen tavoite on, että tulevaisuudessa vanhainkotipaikka annetaan vain kaikkein huonokuntoisimmille, kolmelle prosentille vanhusväestöstä. Jo nyt kotonaan viruu ihmisiä, jotka eivät sinne kuntonsa puolesta kuulu.
Arvokas vanhuus ei ole vain sitä, että joku käy auttamassa kotona lusikan suuhun ja pari kertaa päivässä vessaan. Se on sitä, ettei vanhana tarvitse yksin pelätä kotona kaatumista tai varkaita. Se on sitä, että ympärilleen saa tarvittaessa muita ihmisiä.
Kun koti ei enää ole hyvä paikka olla, täytyy löytyä vaihtoehtoja. Jos niitä ei ole, kannattaa toivoa, että vanhana saisi kuolla nopeasti pois.
Kirjoittaja työskentelee Alma Median
Helsingin toimituksessa.


Oman käden kautta onneen....
Ilmoita asiaton kommentti