Oudon sumuista
Ei kai maailma ole ennenkään ollut sen kummempi kuin nytkään. Silti tuntuu, että mielettömyyksien kehä aina vain lavenee. Tavallinen kansalainen vaeltaa kuin sumussa, jota ristiriitainen päätöksenteko ei suinkaan kirkasta.
1. Kuntauudistus on pääministeri Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallituksen kärkihankkeita. Hallitusohjelma sanoo, että hallitus toteuttaa maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne.
Ihan huvikseen tai kuntalaisia kiusatakseen kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) tuskin vakuuttaa, että kuntien remonttia on pakko jatkaa. Välttämättömäksi sen tekee niin kiristyvä talous kun vauvojen määrän väheneminen ja ikääntyvien luvun kasvu.
Yhtään konkreettista ehdotusta ei uudistuksesta ole vielä tuotu esille. Niitä on luvassa alkuvuonna. Silti hanke on ehditty manata jo moneen kertaan maan rakoon.
Mikä olisi vastustajia estänyt hitusen odottamasta. Uudistuksen tyrmäys olisi uskottavampaa, kun se perustuisi esiin tuotuihin esityksiin, olemassa oleviin kaavailuihin eikä vain oletuksiin. Vaihtoehtojakin voisi silloin heittää reilusti kehiin.
Politiikastahan on tietysti pitkälti kyse. Kuntavaalit lähestyvät ja oppositio tarvitsee aseita. Jonkin sortin kohtuutta ja järkeä sitä uskaltaa silti yhä toivoa politiikan kiemuroihinkin.
2. EU-asiatkin ovat samaa sumua.
EU-johtajat ovat tänä vuonna kokoontuneet liki kymmeneen huippukokoukseen. Tutkijat sanovat, että niiden päätöksillä on kaoottista tilannetta otettu haltuun.
Silti kriisi vain jatkuu. Ja moni povaa sen yhä pahenevan.
Toiveet vahvoista johtajista toistuvat nyt tiuhaan. Ajatus kavahduttaa. Viime vuosisadan tuhoa kylväneet itsevaltiaat käyvät varoituksesta.
Siitä huolimatta: EU kaipaa rohkeita demokraattisia johtajia, jotka eivät pelkää vaaleja ja populisteja. Tarvitaan päättäjiä, joilla on kykyä ja lujuutta viedä selkeitä päätöksiä eteenpäin, hälventää sumua.
Maailmasta ei puutu viisaita, nerokkaita ihmisiä. Missä he oikein luuraavat. Kun huippukokousten lepsuja ja monimutkaisia päätöslauselmia silmää, joutuu epäilemään, että heidän taitojaan ei ole isosti käytetty. Moni neuvottelijoistakaan ei ole seuraavana päivänä täysin selvillä siitä, mitä sovittiin.
Se on kai EU-tapa toimia. Kriisiaikoihin se ei sovi, vaan pahentaa sameaa tilannetta.
3. Venäjä on ollut meille vuosisatoja kohtalon kysymys. Jo presidentti J.K.Paasikivi muistutti, että maantieteelle emme voi mitään. Pienen Suomen naapurina on suurvalta.
MTV3:n presidenttitentissä kysyttiin, kuka ehdokkaista on tavannut kahden kesken Venäjän nykyisen pääministerin Vladimir Putinin. Ei kukaan.
Yksikään ehdokkaista ei puhu liioin venäjää.
On mieletöntä politiikkaa, että meillä venäjän opiskelu on päästetty hiipumaan. Suomen päättäjien jos keiden pitäisi osata sekä ruotsia että venäjää.
Kirjoittaja on Almamedian
Helsingin toimituksen toimittaja


Tunnemme asiamme.Kunnallinen itsehallinto, palvelut, lähipalvelut ja aluepoltiikan tunnustaminen olisi kaikille hyväksi, jotta tämä maa ja sen kansa ei jakaantuisi kahtia.
Viime vuonna tehtiin 59 kuntaliitosta ja 100 kuntaa on nyt vähemmän. Kun painostus ja meitin kansan jyrääminen alkoi, oli pakko ajaa puolustusasemiin. Tuo kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien touhu on nyt pysäyttänyt kuntaliitosasiat tyystin. 2012 ei yhtään liitosta! Olen tuollaisesta strategisesta virheesta ja taktisesta toheloinnista hyvin surullinen, nimittäin uudistusta olisi kunnallisen itsehallinnon ja avoimen vapaaehtoisuuden kautta ollut hyvä viedä sovussa läpi kuntakentän. Onneksi lokakuussa on kunnallisvaalit ja meidän uudistusmielisten palveluja ja lähipalveluja arvostavien on otettava aktiivinen rooli taas itselle ja nostaa kokoomus-demarit sivupenkille. Son holodna pravda.
Ilmoita asiaton kommentti