Arkihuolesi kaikki heitä
Kohta monella tämänkin lukijalla alkaa loma.
Kun ihminen pääsee lomalle, hänen pitää keksiä itselleen tekemistä. Pitää ostaa lahjoja ja lomamatkoja, pitää kunnostaa venettä ja hankkia jokin kehittävä harrastus. Pitää osata nautiskella luonnon rauhasta samalla kun urheilee.
Vaikka ihminen on lomalla, hän ei vapaudu velvollisuuksista.
Emme välttämättä edes halua lähteä Kyprokselle tai maalata vesiväreillä orvokkeja. Mutta joskus näitä asioita vain pitää tehdä. Joutenolo on kauhistus koko inhimilliselle kulttuurille.
Mutta voi kurjuutta! Kuitenkaan kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Lahjat ostetaan kiireessä, etelänmatka polttaa ihon ja hermot, kuvataide ei olekaan sun juttu.
Tästä alkaa lomailun tärkein vaihe: syyllisyys.
Miksi en käyttänyt aikaa tehokkaammin? Ainakin kymmenen tuntia tehokasta työskentelyaikaa suhahti ohitseni, kun löhöilin ja söin konvehteja.
Tarvitsinkohan oikeasti niitä päiväunia, vai olivatko ne vain raukkamainen keino paeta kunnon hiihtolenkkiä? Minäkin olisin voinut olla punaposkinen reippailija, joka saa luonnosta kaikenlaisia elämyksiä ja syö hyvällä ruokahalulla.
Töihin palataan pyhien jälkeen nolona ja pää painuksissa. On kova paikka tunnustaa, että on haaskannut koko lomansa turhanaikaiseen vetelehtimiseen.
Tehokkuuden ja loman yhdistäminen on lähtökohtaisesti paradoksaalista. Metsässä liikkuminen laskee tutkitusti stressitasoa juoksulenkkiä tai joogaa tehokkaammin, mutta todellinen rentoutuminen voi alkaa vasta, kun pystyy unohtamaan rentoutuvansa.
En tiedä, voiko neljä viikkoa vuodessa lomaileva nykypalkansaaja koskaan saavuttaa sitä tunnetta, että unohtaisi, eletäänkö nyt torstaita vai perjantaita. Vasta kun unohtaa viettää vapaa-aikaa ja todella vain tekee asioita, alkaa todellinen vapaa-aika.
Elokuvaohjaaja Federico Fellini sanoi olevansa onnellisimmillaan silloin, kun on menossa sovittuun tapaamiseen, mutta toinen osapuoli on myöhässä. Silloin saattaa jopa toiveikkaasti ajatella, että tämä ei saavu lainkaan.
Tapaamiseen sovittu aika muuttuu silloin yllättäen todelliseksi vapaa-ajaksi. Tällöin laiskottelijan ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, sillä tuo aika on jo ”käytetty” tapaamiseen. Fellinin mielestä vain silloin ihminen on todella vapaa.
Sopikaamme siis enemmän tapaamisia holtittomien ihmisten kanssa.
Kirjoittaja on kotoisin Kemistä ja opiskelee
Jyväskylän yliopistossa.
