Kolumnit

Päivitetty 20.12.2011 10:04, julkaistu 20.12.2011 09:57

Veljenkättä lyömään

Vietimme marraskuun lopussa Kemi-Tornio alueen kehittämiskeskuksen 20-vuotisjuhlaa. Lämminhenkisessä tilaisuudessa korostettiin kuntien ja elinkeinoelämän välisen saumattoman yhteistyön merkitystä alueemme kehittämisessä. Paljon muisteltiin menneitä aikoja, jolloin tehty työ on luonut pohjaa seutumme vahvalle asemalle.

Kehittämiskeskuksen aloittaessa toimintaansa vuoden 1991 lopussa maassamme elettiin syvän laman aikaa. Pankkisektori oli kriisissä, yrityksiä lopetettiin ja työttömyys kasvoi nopeasti. Silloinkin kuntien toimintaa oli sopeutettava toimintaympäristön nopeisiin muutoksiin. Suomi selvisi rakennemuutoksesta, joskin jälkensä julkistalouden kova saneeraus yhteiskuntaamme jätti.

Tämän hetkinen Euroopan ja koko maailman taloustilanne muistuttaa suuresti Suomen 1990-luvun alkuvuosia. Nyt asiat ovat jo niin huonosti, että joudumme vakavasti pohtimaan, vietetäänkö suomalaisten käytössä kymmenen vuotta olleen euron hautajaisia. Toivottavasti näin ei käy. Edessämme on joka tapauksessa melkoinen talouden sopeutuksen aika.

Näyttää siis selvältä, että kesällä toimintansa aloittanut Suomen hallitus joutuu tekemään kunnon korjausliikkeen talouspolitiikkaansa. Verotuloja on saatava lisää ja menoja vähennettävä. Se on tuttu ja ainoa mahdollinen resepti tähän tautiin. Tämä tarkoittaa myös kunnille kovia talouspaineita, koska verotulojen kasvu todennäköisesti heikkenee ja valtionosuuksia joudutaan leikkaamaan. Onneksi Kemi-Tornio alueen kunnat ovat pystyneet tarkalla taloudenpidolla luomaan puskurin vastaanottaa heikon talouden vuodet. Sekään ei tosin taida kovin pitkälle riittää, vaan tarvitsemme uusia tapoja hoitaa väestön ikääntymisestä johtuva kasvava palvelujen tarve.

Päättymässä olevana vuotena talousalueemme pärjäsi hyvin muutamasta takaiskusta huolimatta. Lokakuun tapahtumat ammattikorkeakoulua koskevine supistussuunnitelmineen herättivät alueemme ihmiset näkemään, mitä edessämme voi olla.

Nyt tarvitaan samaa tapaa toimia kuin pari vuosikymmentä sitten. Kuntien edustajien on lyötävä veljenkättä yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Näin opetusneuvos Pentti Puro kirjoittamassaan katsauksessa totesi ja toi esille yhteistyön tärkeyttä koskevan olennaisen näkökulman: lyhytnäköinen kuntaitsekkyys kääntyy vääjäämättä koko talousalueemme tappioksi. Entistä kovempiin haasteisiin voidaan vastata onnistuneesti vain sitoutumalla entistä tiiviimpään yhteistyöhön. Tämä pätee nyt enempi kuin koskaan aikaisemmin.

Talousalueemme hyvään tulevaisuuteen luottaen toivotan kaikille alueemme asukkaille Rauhallista Joulua ja Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2012.

Kirjoittaja on Kemi-Tornio alueen
kehittämiskeskuksen toimitusjohtaja.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Katso! Näin Suomi ja USA ovat taistelleet pudotuspeleissä

    URHEILU 17.5. 11:14 00

  2. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 21

  3. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 260

  4. Savon Sanomat: Kuntatyönantaja kiistää raskaussyrjinnän

    KOTIMAA 17.5. 08:43 80

  5. Väitös: Suomalainen tehohoito kestää vertailun

    KOTIMAA 17.5. 08:51 50

  6. New Jersey voitti New Yorkissa - välieräsarja tasoissa

    URHEILU 17.5. 08:44 00

  7. Ranskan uusi hallitus leikkaa heti palkkaansa

    ULKOMAAT 17.5. 08:42 00

  8. Normaalia pahempi siitepölykevät näkyy terveysasemilla

    KOTIMAA 17.5. 08:39 10

  9. Kertaalleen sammutettu palo tuhosi pientalon Pohjanmaalla

    KOTIMAA 17.5. 07:55 10

  10. Sähköinen resepti yleistyy - lääkärit huolissaan

    KOTIMAA 17.5. 08:37 20

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160011

  2. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 2611

  3. Neuvottelut työurien pidentämisestä ovat jumiutuneet

    KOTIMAA 21.3. 16:39 552

  4. Poliisilähde Ranskasta: Erikoisjoukot ampuivat sarjamurhaajan

    ULKOMAAT 22.3. 08:19 592

  5. Leijonien peliin venäläistuomarit, nyt kannattaa yrittää vaikka sivuverkon läpi

    URHEILU 16.5. 14:14 162

  6. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 576

  7. Pohjoismaat haluavat jakaa MM-suunnistuksen kahtia

    URHEILU 21.3. 14:00 506

  8. Yhteispelin uutuuksia

    ARVOSTELUT 22.3. 03:30 486

  9. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1122

  10. Kemin sarjakuvapäivillä seikkaillaan

    KULTTUURI 21.3. 11:53 531

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160011

  2. Pappeus kiinnostaa vanhoillislestadiolaisia naisia

    KOTIMAA 12.5. 09:46 4510

  3. Kulmaan 300 asiakaspaikkaa lisää

    TALOUS 11.5. 17:22 4511

  4. Äitienpäivä alkaa herkullisella aamiaisella

    RUOKA 10.5. 14:54 4411

  5. Lehti: Romney oli koulukiusaaja

    ULKOMAAT 11.5. 23:42 4011

  6. ADHD-lääkkeen Kela-korvaus palautettiin aikuisille

    KOTIMAA 12.5. 09:21 3911

  7. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 8111

  8. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1122

  9. Kylmä kahvi kaunistaa, ja kuumakin komistaa

    RUOKA 10.5. 14:52 382

  10. USA:lta taas aseita Bahrainiin – ihmisoikeusongelmat jatkuvat

    ULKOMAAT 11.5. 23:57 372

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 5557

  3. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 13917

  4. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1122

  5. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 1079

  6. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1030

  7. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 14210

  8. Ydinvoimaosaajia koulutetaan yhteistyössä

    TALOUS 21.3. 15:05 1276

  9. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 842

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 12913

  1. Kuljettaja loukkaantui turverekan tieltäsyöksyssä

    PS-UUTISET 16.5. 11:37 9 11 358

  2. Kemissä anastetuista teräspalkeista on luvassa palkkio

    PS-UUTISET 16.5. 16:05 4 4 307

  3. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 16.5. 14:43 9 8 263

  4. Kemiläiset tarttuivat siivoushaasteeseen

    PS-UUTISET 16.5. 15:55 2 5 245

  5. Ounasvaaralle tehtiin varaus uraanikaivokselle

    PS-UUTISET 4.5. 11:49 22 5 232

  6. Meri-Lapin joukkueille tappiot

    URHEILU 16.5. 20:34 5 0 230

  7. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 2 1 170

  8. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 2 0 166

  9. Mopokolarista lieviä vammoja Torniossa

    PS-UUTISET 16.5. 16:01 3 4 160

  10. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 1 1 157

PS-KYSYMYS

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?

Edellisen kysymyksen tulos

Kuinka paljon aiot seurata MM-jääkiekkoa?
Katson kaiken, minkä voin.
 
21%
Vain Suomi kiinnostaa.
 
32%
En seuraa kisoja.
 
47%
Annettu yhteensä 653 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti