Pisara alkumeressä

Kemin teatterin seutukunnallisuuden puolesta korotetut äänet osoittavat, että kaupungin ympäristökunnissa tiedetään, teatteritaiteen kiinnostavan koko alueenväkeä. Sehän nimittäin selittää erinomaiset katsojaluvut. Siksi toivoa sopii, että viritetyt tuumat kuntien avusta toteutuvat ja teatteri saa tukea koko Meri-Lapista.

Olen ymmärtänyt, että asiassa edetään mahdollisesti askel kerrallaan. Jos saataisiin ensin koottua kunnilta yhteensä 30 000 euroa takaamaan teatterin ensi vuoden toiminnot, se olisi pisara alkumeressä.

Ja siitä voitaisiin jatkaa. Edustavana esimerkkinä voisi olla musiikkitoimi, joka jo nyt toimii Kemin, Keminmaan, Simon, Tervolan ja Tornion yhteislautakunnan alaisuudessa. Musiikkiopiston opetusta annetaan kuudennessakin kunnassa, Ylitorniolla.

Kun on kysymys lasten ja nuorten hyväksi ja musiikin puolesta tehtävästä työstä, siihen kaikki tahot ovat yksimielisesti valmiit. Samaa toivoisi myös teatterin kohdalla.

Jos uusi, kehittämiskeskuksen toukokuuksi valmistuvaksi suunniteltu selvitys Meri-Lapin teatterin muodostamiseksi nousee jalalle, se on toinen pisara alkumeressä.

Menen vielä pitemmälle, ja esitän, että sen jälkeen viiden kunnan kulttuuri kaikkine toimineen, ainakin taidelaitoksineen, vyörytetään yhden hallinnon alaisuuteen. Enkä välitä, onko se edes hallinnollisesti tai lakiteknisesti mahdollista tai poliittisesti harkittavissakaan.

Mutta jos se onnistuu musiikissa, luulisi sen toteutuvan muussakin kulttuurissa.

Näin kulttuuri voisi olla yhteistyön edelläkävijä senkin suhteen, että jossain käänteessä kuntien päättäjät ja virkamiehet istuvat jälleen Perämeren pohjukan kartan ääreen pyyhkimään pois sisäisiä rajaviivoja, joko käskystä tai oma-aloitteisesti.

Malli saattaisi antaa kulttuurille laajempia toimintamahdollisuuksia. Yhden kunnan rahoittamana tarjonta todennäköisesti jo lähiaikoina entisestään kapenee, kun valtion rahoitukselle käy niin kuin käy.

Se on sääli, sillä Meri-Lapin taidelaitokset museoista orkestereihin ovat merkittäviä ihmisten hyvinvoinnin edistäjiä. Ne ovat kukin kehittäneet antiaan ja lähestyttävyyttään niin, että se on pantu merkille valtakunnallisestikin.

Toki kehitystyö on ollut osin pakon sanelemaakin, kun rahoituslähteitä on jouduttu kaivamaan muualta kuin valtionosuuksista tai kunnilta. Mutta jospa tämä suuntaus lykkäisi vauhtia myös hallinnon remontointiin ja porukkapeliin.

Kirjoittaja on Pohjolan Sanomien kulttuuritoimittaja