Kaikkialla niin kovin pimeää

Viime viikot on ollut pimeää.

Nyt talouskriisi on ajamassa EU-päätöksentekoakin kammareihin, joihin ei päivä paista.

Kansa viettää pyhiä, mutta virkamiehet hiovat EU-johtajien käskystä 26 maan talouspoliittista liittoa. Se sinetöidään maaliskuussa.

Keskiössä on EU:n uusi kriisirahasto EVM, joka aloittaa toimintansa ensi kesänä. EVM:n piti korvata nyt käytössä oleva väliaikainen rahoitusvakausväline ERVV. Nyt näyttää siltä, että niin ei käy. Molemmat jäävät, ja näin Suomella on miljardivastuut molempiin.

EU-johtajat ovat sitä mieltä, että kriisirahastossa päätöksiä pitäisi hätätilassa voida tehdä 85 prosentin määräenemmistöllä. Näin vain Saksa, Ranska ja Italia voisivat halutessaan kumota päätökset.

Hallitus miettii nyt kuumeisesti, miten Suomi voi mennä mukaan. Mitä hyötyä siitä olisi, mitä haittaa?

Julkisuudessa keskustelua on hämmennetty käsittämättömällä pulinalla. On korostettu, miten Suomi on aina lämpimästi kannattanut määräenemmistöpäätöksiä EU:ssa. Niin onkin. Suomi on kannattanut määräenemmistöjä EU:n tavanomaisessa päätöksenteossa. Silloin aloitteet päätöksiin tulevat lähes yksinomaan riippumattomalta EU-komissiolta. Valtionpäiden lisäksi päätökset punnitsee vaaleilla valittu EU-parlamentti.

EVM:ssä hätätilasta päättäisivät yhdessä komissio ja Euroopan keskuspankki. Kriisirahaston kokoukset ovat salaisia. Parlamentaarista varmistinta ei ole.

Vaan heikkoutensa on myös Suomen alun perin vaalimassa yksimielisyysperiaatteessa. Talouskriisi ei odota, että jäsenmaat parlamentteineen jauhavat kaikille kelpaavat ratkaisut. Mitä hyötyä siitä on, jos päätökset tulevat liian myöhään? Mitä hyötyä siitä on, jos yksi maa voi sisäpoliittisista syistä kaataa ratkaisun, josta muut hyötyisivät? Ei yhtään mitään.

Sellaista vaihtoehtoa ei ole, että EU-johtajat tulisivat kansan eteen levittelemään käsiään. Poliittiset johtajat eivät voi sanoa haparoivansa pimeässä. Jos luottamus romahtaa täysin, seurauksena on kaaos.

Nyt ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Kumpi on tärkeämpää, demokraattinen päätöksenteko vai se, ettei talousjärjestelmä romahda? Demokraattinen päätöksenteko tietenkin. Vaan säilyykö demokratia, jos talousjärjestelmä romahtaa? Millä valtiot pitävät huolta kansalaisistaan ja sovituista velvoitteistaan, jos rahaa ei ole? Kauanko demokratia kestäisi vararikossa?

Ehkä kriisirahasto EVM:n pitäisi saada oikeus hätätilassa tehdä päätöksiä määräenemmistöllä. Ei silti niin, että päätöksenteko jää pysyvästi suljettujen ovien taakse. Kriisirahaston päätöksenteon asiakirjat pitää saada julkisiksi. Näin olisi edes jälkikäteen mahdollista arvioida tehtyjä päätöksiä ja siten ehkä vaikuttaa tulevien päätösten suuntaan.

Pimeään on pakko saada edes vähän valoa.

Kirjoittaja on Almamedian Helsingin toimituksen toimittaja.