Monenlaista palvontaa
Jos joku on onnistunut valtiollisessa työssään täydellisesti, sellainen on Pohjois-Korean propagandaministeri. Äskettäin siellä ylin valta vaihtui, kun sairauksiinsa menehtyneen yksinvaltiaan Kim Jong-ilin jälkeen uudeksi diktaattoriksi julistettiin hänen poikansa Kim Jong-un, 28. Niinpä kommunistimaan propagandamestarilla on uusi haaste edessään.
Uusi johtaja esiteltiin kansalle taivaassa syntyneenä. Pohjois-Korea on ääriesimerkki valtiosta, jossa henkilöpalvontaa käytetään vaikuttavasti hallitsemisen keinona. Pohjois-Koreassa hallintoalamaisten mielten mankelointi on tehokkainta maailmassa.
Siellä propagandaministeri on göbbelsinsä lukenut ja omaksunut. Saksassa Kolmannen valtakunnan johtajan Adolf Hitlerin propagandaministerinä toiminut Josef Göbbels keksi, että jos valhe on tarpeeksi suuri ja sitä toitotetaan riittävän usein, kansa alkaa uskoa sen totena.
Göbbels puolestaan lienee omaksunut väkevän propagandan keinot niiden valtioiden luojilta, joita ennen häntä oli hallittu myös voimakkaalla propagandalla. Sitä viljeltiin Hitlerin valtaantulon aikaan pontevasti myös uudessa Neuvostoliitossa.
Historian esimerkit osoittavat, ettei propagandalla hallitseminen ole minkään valtioideologian yksinoikeus. Sitä ei ole myöskään sellainen henkilöpalvonta, jota koettiin jo tuolloin niin Neuvostoliitossa kuin Saksassa – ja aiemminkin usein historiassa.
Henkilöpalvontaa syntyy kahdella tavalla. Myönteistä palvontaa saavat osakseen ne poliittiset johtajat ja muunlaiset idolit, jotka ovat ansainneet sitä omalla työllään ja erityisillä ominaisuuksillaan. Ihmisjoukot osoittavat ihastustaan arvostamilleen sankareille, toisinaan henkilöpalvontaa asti. Esimerkkeinä tästä ovat vaikkapa Buddha, profeetta Muhammed, Jeesus Nasaretilainen, Nelson Mandela ja parhaat paavit.
Aivan toisenlaista henkilöpalvontaa syntyy, kun sitä luodaan propagandan keinoin. Taitavalla propagandalla paha käännetään hyväksi, musta muutetaan valkoiseksi. Olennainen käyteaine propagandassa on liioittelu.
Propagandistinen liioittelu on viety pisimmälle Pohjois-Koreassa 1990-luvulta lähtien. Kun diktatuurin perustaja Kim Il-sung aavisti loppunsa lähenevän, hän määräsi propagandakoneistonsa tohtoroimaan arveluttavasta pojastaan Kim Jong-ilistä ihmemiehen, jolle ylin valta siirrettäisiin kättentaputuksin.
Näin tehtiinkin vuonna 1994 isä-Kimin kuoltua. Kansalle esiteltiin maailman paras johtaja, joka oli samalla maailman paras kirjailija, paras urheilija ja paras elokuvaohjaaja, muka paljossa muussakin maailmanmestari. Tosielämässä hän oli tiettävästi syöppö, juoppo, seksuaalisesti häiriintynyt ja muutenkin epikurolainen nautiskelija.
Nyt Pohjois-Korean propagandapäälliköllä on lähes ylivoimainen haaste edessään: Miten esitellä kansalle nuori Kim Jong-un isäänsä parempana johtajana, kun sielläkin tunnetaan sanonta: pojasta polvi paranee.
Vääränlaisen henkilöpalvonnan määrää maailmassa voi vain ihmetellä. Kuinka paljolla propagandalla ja vähällä järjellä kansoja hallitaankaan.
Kirjoittaja on ammatiltaan diplomaatti.
