Vaivaisukoille ja -akoille
Nyt on keksitty uudestaan vaivaisukot ja -akat. He ovat nykyään kirjailijoita. He seisovat puuksi jähmettyneinä eivät kirkkojen vaan kirjakauppojen seinustoilla.
Heissä olevaan luukkuun (suuhun?) työnnetään kolikoita köyhäinavuksi ja vastineeksi se suoltaa kirjallistaiteellisia teoksia, mikäli kysyntää on riittävästi.
Kas tässä valaiseva esimerkki:
Kirjallisuudentutkija Pekka Vartiainen on mainiossa blogissaan vastikään esitellyt kustannusalan uusia riskien minimoimisen keinoja.
Hän viittaa englantilaiskirjailijan ehdotukseen kahdesta uudesta toimintamallista.
Yksi: kirjailija esittelee yleisölle kirjaideansa verkkosivuillaan. Jos se saa riittävän kannatuksen ja tilille lahjoitetaan riittävästi tukea, kirjailija aloittaa työnsä. Palkkioksi kannattaja saa nimikirjoituksen tai vaikkapa lounastuokion tekijän seurassa.
Kaksi: Lukija maksaa kustantajalle jäsenmaksua ja saa vastineeksi 2-4 kirjaa, tosin kustantajan valitsemia.
Ihminen on kekseliäs olento, sehän tiedetään. Kumpikin menetelmä on jo ollut menestyksellisesti käytössä.
Tiedän kokemuksesta, että kustantaja testaa joitakin kirjoja kirjakauppojen sisäänostajilla. Jos aihe, kansikuva tai takakansiseloste kiinnostaa, pannaan kirjailija paukuttamaan näppäimiä. Jos ei, niin...
Kakkosmenetelmää käyttävät kirjakerhot.
Kirjastolehdessä kannetaan huolta e-kirjojen lainattavuudesta. Kustantajat ilmeisesti vieroksuvat tekijänoikeussyistä ja piratismin pelossa sähkökirjojen vapaata lainausta. Tekniseen kirjastojakeluun ei ole keksitty pitävää ratkaisua, ainakaan sellaista, joka varmistaisi jakelijan tai kustantajan tai edes kirjailijan edun eli maksun saannin.
Ongelma on siinäkin, että kirjasto ostaa paperikirjan ja jakelee sitä lainaukseen teoksen fyysisen kestoiän. Mahdollisesti sidottu kirja kestää 10-20 tai jotain lainauskertaa. Kustantaja ja kirjakauppa tai jakelija saa tuottonsa, kirjailija nykyisin lainauskertojen korvauksen, jos on sitä kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestöltä Sanastolta hakenut. Lisäksi on olemassa kirjastokorvausapuraha.
E-kirja on kutakuinkin ikuinen. Kirjasto eli kunta ei varmasti maksa lainausten lisenssistä kerta toisensa jälkeen, eikä valtio. Eikä varsinkaan lukija, koska on tottunut käyttämään kirjastoa ilmaiseksi.
Ellei sitten palata ehdotukseen kirjastolainojen maksullisuudesta, mitä en kannata mutta mikä ratkaisisi ainakin e-kirjojen lisenssipulman.
Kirjoittaja on Pohjolan Sanomien kulttuuritoimittaja
