Pelko puree?

Politiikan harjoittamisessa tärkeintä on vaikuttaa asenteisiin, ihmisen mieleen. Vaikka ihmisen taival lajina on käynyt kivikauden luolista tuhatta metriä tavoitteleviin pilvenpiirtäjiin, ei hän mielensä sopukoissa näytä muuttuneen miksikään – ei ainakaan sen mukaan, miten häneen yritetään vaikuttaa.

Yhtälailla kuin luola-asukas nykyihminenkin ”näkee kauhut kaikkialla”. Yhä shamaanit auttavat näkemään, mitä pelätä pitää. Eivätkä uhkakuvat ole ainakaan laimentuneet: nykynoidat nostattavat taivaanrannalle kauhuskenaarion...

Euroopan talous-, ytimeltään euron kriisi on tosi. Samaan aikaan painaa päälle presidentinvaalit, ja mitä keskeisimmin euron ja Suomen suhteen syntymiseen vaikuttaneita on niiden pääosissa. On siis luonnollista, että ilma tihkuu varottelua ja pelottelua, uhkia ja lupauksia. Apuun rientävät nykyajan noidat – ns. asiantuntijat, jotka aikoinaan etsivät ja löysivät sopivat enteet.

”Markan paluu on kauhuskenaario”, nostatti Suomen Pankin entinen johtaja Kari Nars pelkoa eteemme (HS 21.12.) – ja ”edessä olisi todennäköisesti vuosien kärsimysnäytelmä”.

Paavo Lipponen ei ole koskaan vältellyt julkisessa puheessaan ankarimpiakaan uhkakuvia varmistaessaan sanomansa perillemenoa: ”Jos Suomi vetäytyisi eurosta, silloin joutuisimme suurvaltojen pompoteltavaksi akselilla Moskova-Berliini”, avasi Lipponen tulevaisuuden verhoa (PS 18.12.).

Jatkoa seurasi vuoden vaihduttua. Aktiivisen EU- osallistumisen ja sen ytimessä vaikuttamisen vaihtoehto on ”käpertyminen pohjan perukoille, josta aikaisemmin halusimme päästä ulos”...

Vaikka viime mainittu otettaisiinkin kielikuvana, niin hurja se on. Näitä pohjan periä me olemme asuttaneet sitä mukaa kun sulava jää myöten antoi. Täältä me olemme keränneet ja kehittäneet sen, minkä nyt näemme ympärillämme. Ja aivan kohtuullisen osan olemme yhteiseen eurooppalaiseen elämään tuoneet.

Nars manasi tietenkin esiin devalvaatiopeikon. Sitä hän ei muistanut, kuinka Suomen Pankki Suuren Isän vahvalla tuella musersi 80-luvun lopun katteettoman vahvalla markalla vientiteollisuuden ja romutti koko talouden. Ne virheet tehtiin itse, euron mukana ”tyrintäapua” tarjoaa lähes koko maanosa. Eikä meiltä kysytä, kun rakas rahamme devalvoituu maailman markkinapörsseissä.

Tekemättömien ratkaisujen tuloksia emme tiedä – emme miten Suomi olisi eurotta selvinnyt. Ruotsiin vertaaminen on silti melkoinen kiusaus, eikä sen vertauksen lopputulosta tarvitse arvuutella.

Parempi onkin jatkaa jäkättämällä, vivahteista välittämättä. Se puree. Kansa on jo euroonsa tottunut eikä siitä enää luopuisi. Liekö sitten miettinyt, mitä se merkitsee. Mikäpä niistä tietää, shamaanit sanokoot...

Kirjoittaja on PS:n riippumaton kolumnisti.