Kolumnit

Päivitetty 13.1.2012 08:43, julkaistu 13.1.2012 08:40

Sairaana töissä – vaikka kotona

Kerrankin kelpaa olla suomalainen työläinen. Ruotsalaisilta on viety palkka ensimmäiseltä sairauslomapäivältä, mutta suomalainen voi potea flunssaa kotona heti täydellä palkalla.

Palkaton karenssipäivä on yksi osa Ruotsissa tehtyjä uudistuksia, joilla on haluttu vähentää korkealla huitelevia sairauslomapäiviä. Siinä on myös onnistuttu. Sairauslomat ovat vähentyneet sekä työntekijöillä että toimihenkilöillä.

Ei ihme, että asia kutkuttaa työnantajia täällä idässäkin. Sairastelu maksaa, ja yksi palkaton sairauslomapäivä voi tuoda työnantajalle satojen eurojen säästöt.

Valitettavasti laskelmassa on huono sivumaku. Se syntyy epäilyksestä, epäluottamuksesta ja jopa suoranaisesta syyllistämisestä.

Ikään kuin sairastamisessa ja työnteossa olisi kyse motiivista. Aivan kuin sairauslomalle jäätäisiin, kun työt eivät huvita, ja aikeesta luovuttaisiin vasta, kun vaihtoehtona on jäädä ilman palkkaa.

Eivät työntekijät valitse näiden väliltä. Heillä ei ole siihen varaa.

Yhä usemmat kantavat läppärinsä töistä kotiin ja naputtelevat sitä sairasvuoteellaan samalla kun popsivat rohtoja. He tietävät, että jos he eivät osaansa tee, ei sitä tee heidän puolestaan kukaan muukaan.

Näin toimivat herkästi etenkin monet projekti- ja pätkätöissä olevat. Pitkän päälle tällainen työn sankaruus ei kuitenkaan vetele vaan voi kostautua myöhemmin moninkertaisina sairauslomina.

Karenssipäivä on Suomessa käytössä useissa teollisuusalojen työehtosopimuksissa, esimerkiksi kiinteistöpalvelualalla työskentelevillä siivoojilla. Se on jäänne entisiltä ajoilta. Esimerkiksi siivoojilla se ei koske koske niitä, joiden työsuhde on kestänyt yli kaksi vuotta.

Palvelualan ammattiliitto on vaatinut karenssipäivän poistoa usein mutta huonolla menestyksellä. Palkattoman päivän on huomattu oikeasti olleen este sairauslomalle jäämiselle, kun kyseessä on pienipalkkainen, lyhyttä työaikaa tekevä siivooja. Karenssipäivä vain kiristää lisää hänen tiukkaa tilannettaan.

Suomalaisissa työehtosopimuksissa palkallisilla sairauslomapäivillä on korvattu omavastuuaikaa, joka edeltää sairauspäivärahan maksua.

On osoitus terveestä luottamuksesta, että kotiin voi joskus jäädä sairastamaan pariksi päiväksi ilman lääkärintodistusta. Tarttuvissa sairauksissa se on kaikkien kannalta parasta heti ensimmäisten oireiden ilmaannuttua. On suorastaan vastuutonta lähteä tartuttamaan työtovereita ja samalla viivyttämään omaa toipumista.

Palkansaajien keskusjärjestö SAK:n mukaan mahdollisuus jäädä kotiin omalla ilmoituksella on vähentänyt sairauslomia. Lisäksi Kelan korvaamat sairauslomat ovat kääntyneet viime vuosina laskuun.

Luottamus lisää hyvää työilmapiiriä. Se toimii toisin kuin syyllistäminen. Parhaimmillaan se vähentää sairauslomia.

Yhä usemmat naputtelevat läppäriä sairasvuoteellaan samalla kun popsivat rohtoja.

maria.kalliokoski@almamedia.fi


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Seuraa näitä: Säilyykö Granlundin pelissä rentous?

    URHEILU 17.5. 11:50 00

  2. Katso! Näin Suomi ja USA ovat taistelleet pudotuspeleissä

    URHEILU 17.5. 11:14 00

  3. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 21

  4. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 260

  5. Savon Sanomat: Kuntatyönantaja kiistää raskaussyrjinnän

    KOTIMAA 17.5. 08:43 80

  6. Väitös: Suomalainen tehohoito kestää vertailun

    KOTIMAA 17.5. 08:51 50

  7. New Jersey voitti New Yorkissa - välieräsarja tasoissa

    URHEILU 17.5. 08:44 00

  8. Ranskan uusi hallitus leikkaa heti palkkaansa

    ULKOMAAT 17.5. 08:42 00

  9. Normaalia pahempi siitepölykevät näkyy terveysasemilla

    KOTIMAA 17.5. 08:39 10

  10. Kertaalleen sammutettu palo tuhosi pientalon Pohjanmaalla

    KOTIMAA 17.5. 07:55 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160011

  2. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 3511

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1302

  4. Leijonien peliin venäläistuomarit, nyt kannattaa yrittää vaikka sivuverkon läpi

    URHEILU 16.5. 14:14 272

  5. Ounasvaaralle tehtiin varaus uraanikaivokselle

    PS-UUTISET 4.5. 11:49 405

  6. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 1239

  7. Neuvottelut työurien pidentämisestä ovat jumiutuneet

    KOTIMAA 21.3. 16:39 552

  8. Poliisilähde Ranskasta: Erikoisjoukot ampuivat sarjamurhaajan

    ULKOMAAT 22.3. 08:19 592

  9. Kemissä anastetuista teräspalkeista on luvassa palkkio

    PS-UUTISET 16.5. 16:05 164

  10. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14317

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160011

  2. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1302

  3. Pappeus kiinnostaa vanhoillislestadiolaisia naisia

    KOTIMAA 12.5. 09:46 4510

  4. Kulmaan 300 asiakaspaikkaa lisää

    TALOUS 11.5. 17:22 4511

  5. Äitienpäivä alkaa herkullisella aamiaisella

    RUOKA 10.5. 14:54 4411

  6. Lehti: Romney oli koulukiusaaja

    ULKOMAAT 11.5. 23:42 4011

  7. ADHD-lääkkeen Kela-korvaus palautettiin aikuisille

    KOTIMAA 12.5. 09:21 3911

  8. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 8111

  9. Kylmä kahvi kaunistaa, ja kuumakin komistaa

    RUOKA 10.5. 14:52 3811

  10. USA:lta taas aseita Bahrainiin – ihmisoikeusongelmat jatkuvat

    ULKOMAAT 11.5. 23:57 3711

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 5557

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1302

  4. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14317

  5. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 1239

  6. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1030

  7. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 14210

  8. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 882

  9. Ydinvoimaosaajia koulutetaan yhteistyössä

    TALOUS 21.3. 15:05 1276

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 13313

  1. Kuljettaja loukkaantui turverekan tieltäsyöksyssä

    PS-UUTISET 16.5. 11:37 9 11 358

  2. Kemissä anastetuista teräspalkeista on luvassa palkkio

    PS-UUTISET 16.5. 16:05 4 4 307

  3. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 16.5. 14:43 9 8 263

  4. Kemiläiset tarttuivat siivoushaasteeseen

    PS-UUTISET 16.5. 15:55 2 5 245

  5. Ounasvaaralle tehtiin varaus uraanikaivokselle

    PS-UUTISET 4.5. 11:49 22 5 232

  6. Meri-Lapin joukkueille tappiot

    URHEILU 16.5. 20:34 5 0 230

  7. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 2 1 170

  8. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 2 0 166

  9. Mopokolarista lieviä vammoja Torniossa

    PS-UUTISET 16.5. 16:01 3 4 160

  10. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 1 1 157

PS-KYSYMYS

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?

Edellisen kysymyksen tulos

Kuinka paljon aiot seurata MM-jääkiekkoa?
Katson kaiken, minkä voin.
 
21%
Vain Suomi kiinnostaa.
 
32%
En seuraa kisoja.
 
47%
Annettu yhteensä 653 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti