Sananvapaus uhrina

Yhdysvaltain kongressi päätti jäädyttää vastikään kohua herättäneet internetpiratismin vastaiset lakinsa. Piratismilait kaatuivat piilaakson painostukseen ja sananvapauden puolustajien aktiivisuuteen. Wikipediakin pimensi sivunsa vuorokaudeksi.

Lakiesitykset syntyivät susina. Ne olisivat asettaneet palveluiden tuottajille kohtuuttomia vaatimuksia ja käytännössä pakottaneet ne ennakkosensuuriin. Tarkoitus oli vain estää tekijänoikeuksien alaisen materiaalin leviäminen, mutta hups, lain tekstissä päädyttiin antamaan edellytyksiä sananvapauden rajoittamiselle.

Esitysten kaatumisesta riemastuneena verkkoaktiivit päättivät lamauttaa ainakin kahden mediayhtiön – CBS:n ja Universalin – nettisivut. CBS:n sivuilta aktiivit poistivat käytännössä kaiken tiedon.

Ajankohta pistää miettimään, mitä vastaan nyt protestoitiin. Laki oli jo kaatunut. Kyse taisi olla vain kiusaamisesta.

Tapaus on varsin tyypillinen esimerkki piratismista käytävästä keskustelusta. Puheissa lentävät ylevät tavoitteet ja hyveet, mutta kukaan keskustelijoista ei taida ymmärtää, mitä ne tarkoittavat.

Yksi uhri keskustelulla on ollut. Sananvapauden käsite.

Laittomasti materiaalia verkkoon lataavat ilahtuivat lain kaatumisesta. Unohtui vain, että sananvapaudella ei ole mitään tekemistä piratismin kanssa. Ei sananvapaus takaa yleistä oikeutta luukuttaa varastettua tavaraa.

Megauploadin pyörittäjät otettiin kiinni siksi, että he ansaitsivat rahaa varastettuun verrattavalla aineistolla. He eivät ole sananvapauden esitaistelijoita. Julian Assangen ja Wikileaksin kohdalla tilanne on toinen.

Yhteistä näillä löytyy vain siitä, että molemmat jakavat tiedostoja ilmaiseksi. Sananvapauteen vetoamalla Megauploadin porukka pääsee aika hyvään kerhoon.

Samanlaista hurskastelua harrastaa pelin vastapuoli. Viihdeteollisuus esiintyy pyhän asian lähettiläänä ja on puolustavinaan taiteilijoiden oikeutta ansaita. Oikeasti kyse on heidän tarpeestaan saada lisää rahaa.

Viihdeteollisuus on väärällään tarinoita taiteilijoista, joilta alan konkarit riistävät kaikki rahat. Tämä tosin tehdään laillisesti, tarkkaan suunnitelluilla sopimuksilla, joita vielä sinisilmäisten untuvikkojen on mahdoton ymmärtää.

Jos vastaan tulee ihminen, joka oikeasti ymmärtää, miten neuvottelee itselleen hyvän sopimuksen, niin hei, eihän niitä sopimuksia siis oikeasti tarvitse lukea. Jääräpäisesti omia oikeuksiaan puolustava muusikko Robert Fripp sai levy-yhtiön lakimieheltä jokunen vuosi sitten paljastavan palautteen: ”Et kai sinä oikeasti oleta, että me luemme kaikki sopimukset?”

Kirjoittaja on Pohjolan Sanomien toimittaja