Bisnesälykkyys ja julkisuus
Yksityistä minää ja julkista minää ei saa enää erottaa. Ajan slogan asettaa ihmiselle tällaiset reunaehdot. Ihminen ei saa olla oma itsensä vaan sellainen, joksi toiset hänet määrittävät.
Kun asettaa minänsä julkisuuteen, asettuu alttiiksi yleiselle ja näkyvälle arvostelulle. Hukkaako sosiaalinen avoimuus itsenäisen ajattelun tai tuhriiko se sielun likaiseksi?
En nyt kirjoita sosiaalisesta mediasta, vaikka nimenomaan se nurkan takaa äänekkäästi kailottaakin. Kirjoitan keskustelusta kasvokkain ja kuuntelemisesta.
Viittaan Pohjois-Suomen kirjailijapäivien lauantai-iltapäivään, jolloin Katja Kettu, Essi Kummu, Ritva Kokkola ja Maria Peura käsittelivät kirjailijan julkista minää yleisön edessä.
Mie vain kirjoitan, kirjoitan, kirjoitan, sanoi Peura. Hänellä selvimmin työ on työtä, jota keskeneräisenä saavat vain kunnon kustannustoimittajat arvioida kriittisesti. Uskottava kriittisyys on tärkeää, koska silloin kirjailija luottaa mielipiteeseen.
Mitä sen jälkeen tapahtuu, on lukijoiden käsissä. Kirjailija haluaa pysytellä kaukana siitä, mitä kirjalle ilmestymisen jälkeen tapahtuu.
Kummu korosti ammatillisuutta. Tekijän on hyvä olla selvillä sekä kustantamisen että markkinoinnin toiminnoista ja rakenteista. Esimerkiksi hän nosti Sofi Oksasen, ”bisnesälykkään” ihmisen, joka hallitsee tuotteistamisen – lisäisin, että ulkonäköä myöten.
Kaksi eri näkökulmaa. Kummassakin kirjailija kontrolloi itse julkisuuttaan.
Mutta pelleksi kukaan ei halunnut ryhtyä. Kettu pyöritteli silmiään kertoessaan jonkin lehden pyytäneen häntä teurastamaan poron. Kuinka apinaksi rupeaa? hän ironisoi.
En minäkään ala vaatekaappiani esittelemään, huomautti Kokkola.
Peura pamautti, että huonot ja pinnalliset toimittajat, joita riittää hyvien ja syvällisten vastapainoksi, eivät kykene henkilöhaastattelussa valaisemaan kirjailijan persoonaa tai etenkään kirjan merkityksiä.
Yksi asia, mihin kukaan näistä neljästä tekijästä ei ryhtyisi, on romaanihenkilöidensä vieminen Facebookiin tai Twitteriin jatkamaan elämäänsä tarinan ulkopuolella. Tätäkin on pyydetty. Mutta niin sosiaalisesti hurahtaneeksi ei yksikään tunnustautunut.
Sanaa sosiaalinen media on hyvä levittämään, sanoi Peura, mutta ristiriitainen, keskeneräinen areena on arvaamaton. Facebookissa eläminen tuhoaisi koko kirjallisen työskentelyn, hän päätteli.
Mutta Kettu sen sanoi: kirjailijan elämä on työtä, jonka päämääränä on tuottaa mahdollisimman hyvää tekstiä. Purjehtiminen on tärkeää, sosiaalinen elämä ei.
Kirjoittaja on Pohjolan Sanomien kulttuuritoimittaja
