Hukassa olevat pitää löytää
Syrjäytymisestä on huolissaan niin istuva presidentti kuin presidenttiehdokkaatkin. Poliisiylijohtaja puolestaan pitää syrjäytymistä Suomen sisäisen turvallisuuden suurimpana uhkana.
Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä kertoo EVA Analyysissa, että Suomessa on hukassa 32 000 nuorta. He ovat kaikkien yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolella: niin syrjäytyneitä, etteivät näy missään tilastossakaan.
Nämä nuoret pitää nyt löytää. He ovat nuoria, jotka eivät ole koulussa, eivät töissä eivätkä työnhakijoina.
Suomalainen nuoriso jakaantuu kahtia. Keskiarvot nuorten tilanteesta eivät kerro mitään: Enemmistöllä menee hyvin, mutta vähemmistöllä yhä huonommin. Taustalla lienee yhteiskunnan laajempi eriarvoistuminen. Kehitys on menossa tuloerojen kasvun myötä taaksepäin. Menneistä sukupolvista tuttua sosiaalista nousua ei enää tapahdu, vaan ongelmat pyrkivät kasautumaan.
Nuorten syrjäytyminen liittyy oleellisesti koulutuksen keskeytymiseen. Kun opintie katkeaa, tulevaisuudennäkymät heikkenevät olennaisesti. Kokonaan ilman peruskoulun päättötodistusta jää vuosittain noin 200 nuorta.
Yhteiskunnalle jokainen nuori on menetetty mahdollisuus. Erityisesti on päästävä kiinni syrjäytymisuhan oleviin ja jo syrjäytyneisiin nuoriin.
Huonoimmassa tilanteessa syrjäytyminen on tapahtunut jo toisessa sukupolvessa. Se tarkoittaa, että yhteiskunnan syrjäytymistä ehkäisevän keinovalikoiman tulee olla entistä tehokkaampi.
Yhteiskunnalla nuoren auttaminen ei saa olla resurssikysymys. Kehitysvaiheessa olevan nuoren tukeminen on aina edullisempaa kuin elinikäisen syrjäytymisen aiheuttamisen kustannusten maksaminen.
Vanhemmilla on suuri merkitys siihen, pääseekö nuori tukevasti elämänsyrjään kiinni. Jos nuorella on tukenaan edes toinen vanhemmista, putoaa syrjäytymisriski kolmasosaan yksin asuvaan verrattuna. Miehillä myös parisuhde suojelee syrjäytymiseltä, naisilla parisuhteella taas on päinvastainen vaikutus.
Syrjäytymisen ehkäisemisen pitäisi kulkea punaisena lankana kaikkien läpi linjan valtionhallinnon toimissa, kunnissa, kodeissa ja kouluissa. Uhka voidaan ennustaa jo nuorena, jos ongelma on siirtynyt esimerkiksi työttömyyden myötä jo sukupolvelta toiselle.
Tilastoimisesta, tiedottamisesta eikä ympärivuorokautisesta sosiaalipäivystyksestäkään ole paljon apua, jos perusongelmaa ei pystytä ratkaisemaan.
Kohderyhmä on haastava, sillä valmista mallia siihen, miten kokonaan hukassa olevia nuoria autetaan ei ole olemassa.
Tarvitaan välittämistä ja tehokkaita turvaverkkoja. Tarvitaan myös vastuun opettamista ja rajojen asettamista.
