Leperrykseksi jäi
Vaalitaistelua on ihasteltu kilpaa: kuinka sivistyneenä se säilyi koko ajan, kuinka suuresti finalistit arvostivat yhteiskeskusteluissa toisiaan
Varmaan niin – mutta tarkoittiko ”sivistyneisyys” käytännössä samaan kuin sisällöllinen olemattomuus? Vai onko herrojen Niinistön ja Haavisto näkemys maailmasta niin yhtenäinen, ettei heidän keskustelunsa saa kuulijassa aikaan muuta kuin haukotusta.
Olisi luullut, että isoimmaksi asiaksi vaalitaistelussa – kysymyshän oli presidentinvaalista – nousisi Suomen jäsentyminen Eurooppaan ja maailmaan. Siis mikä on Suomen osa globalisoituvassa maailmassa – sitähän tulevaisuus joka tapauksessa on. Siinä prosessissa kysytään todellista valtioviisautta ja erityisesti tasavallan presidentiltä, jolla on siinä muodollinenkin vetäjän asema, arvojohtajuudesta puhumattakaan.
Alkuperäisen ehdokasjoukon olisi luullut suorastaan pakottavan keskusteluun juuri tästä, pääasiasta – niin kuin lokakuun lopulla näillä palstoilla jopa vähän innostuneenakin odottelin. Usealla ehdokkaalla oli ollut vahvasti sormensa pelissä lähihistorian suurissa ratkaisuissa, joilla Suomea asemoitiin maailmaan. Lipponen ja Niinistö ovat todennäköisesti enemmän kuin kukaan muu suomalainen vastuussa valuuttaunionin luomisesta ja koko rakennelmasta.
Miten he ovat suomalaisten edessä vastuunsa kantaneet? Lipponen toki pää pystyssä, mutta Niinistö alkoi osuuttaan väistellä heti kun merkit euron kriisistä tulivat näkyviin. Ainakaan intoa keskustella ratkaisuista ja niiden perusteluista ei liiemmälti nähty eikä kuultu.
Kolmannella osallisella, Väyrysellä, keskusteluhaluja olisi toki löytynyt. Siinä missä sinipunajohtajat ajoivat estoitta Suomea yhteisvaluuttaan, Väyrynen varoitteli ja vastusti, kehottaen ottamaan esimerkiksi yhteiskunta- ja talousrakenteeltaankin lähimmät naapurit, erityisesti Ruotsin – Norjahan oli välttänyt jo unionijäsenyydenkin.
Eikä Väyrysen tarvinnut olla edes jälkiviisas. Eurokriisi on ollut ytimeltään juuri sitä mitä hän ennakoi, jäsenmaiden taloudet ja poliittiset kulttuurit keskenään liian erilaisia.
Usein oikeassa oleminen vain on pahinta mitä olla saattaa. Ehkä se jo riitti syyksi, kun eurokriisi jäi keskusteluaiheena korkeintaan pakkopullan asemaan.
Toinen kierros oli sitten ylipäätäänkin pelkkää samanmielisyyttä ja lupausta paremmasta. Oma huipentumansa oli ehdokkaiden esiintyminen lauantaina TV2:n Ravisuorassa. Arvasitte aivan oikein: molemmat korostivat hevostalouden suurta merkitystä...
Asiat kuitenkin tärkeysjärjetykseen: jos on uskominen kommentaattoreita ja muita päivystäviä viisaista, niin vaalitaistelun jälkeen Suomi herää aivan uuteen huomeneen, suvaitsevaisuudessakin eturivin kansana siinä kuin lasten lukutaidossa...
Kirjoittaja on PS:n riippumaton kolumnisti.
