Näkymätön käsi
Pankkiiri, hallitusammattilainen ja kartanonomistaja Björn Wahlroos on innoissaan Sauli Niinistön valinnasta presidentiksi. Niinistön vastakohdaksi Wahlroos mittaa väistyvän presidentin Tarja Halosen.
Wahlroos ruttaa Helsingin Sanomien laajassa haastattelussa (12.2) Halosta presidentti-instituution vahingoittamisesta. Halonen on pankkiirin mielestä kärjistänyt vastakkainasettelua ja vienyt julkista keskustelua sivuraiteelle suhteettoman vaikutuksen hankkineen hovin avulla.
Wahlroosin mukaan Halonen on ollut syrjässä, kun kansa edustaa aivan erilaisia näkemyksiä. Nyt kansa on sitten oikean näkemyksen puolella, kun se äänesti Niinistön presidentiksi.
Kummalliselta tämä käsitys Halosesta vaikuttaa, kun muistaa enemmistön äänestäjistä valinneen Halosen kahdesti presidentiksi.
Kummalliselta tuntuu myös hovin asema keskustelussa, johon pankkiiri Wahlroos pääsee sanansa sanomaan aina halutessaan.
Entisenä Svenska Handelhögskolanin professorina Wahlroos on uskollinen talouden vapautta ylistäville näkemyksilleen, näkemyksille, jotka kaiketi kristallisoituivat nuoruuden stalinististen oppien ahjossa.
Wahlroosin Suomessa - ja maailmassa - talouden näkymätön käsi oikoo talouden virheet ja lopulta kaikilla on hyvä olla. Toisilla vain parempi kuin toisilla.
Niillä toisilla vain saattaa olla toinen näkemys kaiken maailman pankkiirien sutkauksien tuottamista tuloksista. Kansalaiset maksavat kyljet kipeinä kapitalistien sosialisoimia tappioita. Samaan aikaan Wahlroos pitää voitot yksityisinä ja kuittaa osaomistamastaan Sammosta 14 miljoonan euron osingot.
Näillä eväillä Wahlroos osaa erottaa korrelaatiot ja syy-yhteydet kasvaneiden tulo- ja terveyserojen suhteen. Hänen mukaansa köyhä on kipeä omaa välinpitämättömyyttään ja työttömyysturva kannustaa syrjäytymiseen.
Wahlroosin ihanne-Suomessa myös köyhän kannustimet ovat kunnossa. Kun köyhälle räätälöidään pankkiirin kaipaamia kannustimia, niin taidetaan pahemminkin puhua pakottimista.
Wahlroos ylistää tuloerojen kasvua ja riisuisi ahneus-sanalta emotionaaliset merkitykset. Ahneus on Wahlroosin mukaan ihmiselle ominainen piirre. Ehkä niin onkin Wahlroosin piireissä, mutta muutakin ihmisestä löytyy.
Yhteistoiminta on ihmiselle luonteenomaista, ainakin taloustieteen nobelisti Elinor Ostromin mukaan.
Ihannemaasta ei taida enää puuttua kuin aatelisarvojen palauttaminen. Mikä se olisi kreivinä esitellä kruunupäävieraille Joensuun kartanon EU:n sadoilla tuhansilla euroilla tukemaa tehotonta ja markkinoita vääristävää tuotantoa.
Kirjoittaja on Pohjolan Sanomien pääkirjoitustoimittaja.


KAIKEN MAAILMAN MIELIPITEITÄ SAA ESITTÄÄ. EIKÖS TÄMÄ B W OLLUT AIKOINAAN TAISTOLAINEN. MUISTAAKSENI HEKIN ARVOSTELIVAT AIKA KÄRKEVÄSTI SILLOISIA VALLASSAOLIJOITA JA JOPA SYYTTÖMIÄ PERHEITÄ JOITA OLI NOIN KUUSI KAPPALETTA. EN ANTAISI KOVIN SUURTA ARVOA B W :N HÖPINÖILLE. RAHA LIIKKUUU NIMITTÄIN AALLOISSA JA B W ON SATTUNUT OLEMAAN SEN KASAN KOHDALLA LISÄKSI KUN RÖYHKEYTTÄ ON NIIN NÄIN SIINÄ PÄÄSEE LÖÖPPEIHIN. HÄN TAITAA VAIN NYT YRITTÄÄ NNINISTÖN KABINETTEIHIN ; SIELLÄ VOI SITTEN ESITTÄÄ TAAS OMAA TEATTERIAAN. MITÄ TAAS KANSAN VALINTAAN TULEE AATUKIN VALITTIIN TUOLLA SAKSANMAALLA VAPAILLA MONTA KERTAA VALTAAN EIKÄ HÄN OLLUT EDES SAKSALAINEN. ETTÄ SE SIITÄ KANSAN VIISAUDESTA . MINUSTA JOSKUS TUNTUU ONKO NÄMÄ NYKYISET TOIMITTAJAT LUKENEET HISTORIAA. VAI OVATKO HE LUKENEET TAVALLA :HAUKI ON KALA HAUKI ON KALA JANE.
Ilmoita asiaton kommentti