Kolumnit

Päivitetty 17.2.2012 08:45, julkaistu 17.2.2012 08:44

Maria Guzeninan outo huhuilu

Suomessa on merkillinen hallitus.

Ikään kuin hallituksessa olisi vain kaksi puoluetta, kokoomus ja sdp. Loput neljä ovat esimerkiksi kuntauudistuksesta niin hissukseen, että niiden olemassa olon miltei unohtaa.

Äänessä olevat kokoomus ja sdp taas kuulostavat siltä kuin olisivat eri hallituksessa.

Tuorein hämmentäjä on peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd). Ministeri kertoi Ylen uutisissa perustavansa työryhmän pohtimaan kiinteästi kuntauudistukseen liittyvää sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta. Guzenina-Richardson toivoi, että työryhmään lähtisivät mukaan oppositiossa olevat keskusta ja perussuomalaiset.

Guzenina-Richardsonin ehdotuksen yksi ongelma on, ettei yksittäisellä ministerillä ole oikeutta perustaa laajapohjaista poliittista eli niin sanottua parlamentaarista työryhmää. Sellaisesta päättää hallitus yhdessä.

Pian peruspalveluministerin taustajoukoista selitettiin, ettei ministeri tarkoittanutkaan parlamentaarista ryhmää. Hän tarkoitti asiantuntijaryhmää, johon tulisi kuntakentän edustajia. Heistä sitten mahdollisesti löytyisivät ne kaivatut keskustalaiset ja perussuomalaiset.

Ministeriä oli kuulemma tulkittu liian laveasti. Jos Guzenina-Richardson avustajineen kuuntelee ministerin lausunnon uusintana Ylen Areenasta, heille syntyy ymmärrys, etteivät tulkinnat aina synny toimittajien päässä.

Hämmentämiseen osallistui heti innokkaasti myös keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi. Oppositiojohtaja kiitti Guzenina-Richardsonia kutsusta. Tiedotteensa seuraavassa virkkeessä Kiviniemi äkkäsi, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen alta paljastuu pienellä raaputtamisella kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) kuntakartta.

Virkamiesten tekemässä kuntarakenneselvityksessä kerrotaan ihan selvästi, että juuri uusien vahvojen peruskuntien varaan sosiaali- ja terveyspalvelut on tarkoitus rakentaa. Kiviniemi on varmasti lukenut helmikuun alussa julkistetun raportin hiirenkorville.

Kokoomuslaisissa hallituslähteissä Guzenina-Richardsonin puheet aiheuttivat ärtynyttä puhinaa. Tuli selväksi, ettei kokoomuksella ole minkäänlaista halua pyytää keskustaa ja perussuomalaisia kuntauudistuksen osatyöryhmään panemaan kapuloita rattaisiin. Sille riittää, että keskusta hyökkäilee raivoisasti ulkopuolelta kuntauudistusta vastaan.

Guzenina-Richardsonin kutsun toinen ongelma onkin juuri tässä. Ennen peruspalveluministeriä keskustalaisten perään ovat huhuilleet jo muun muassa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd).

Vielä ennen vaaleja oli selvää, että jos radikaali kuntauudistus syntyy, se syntyy hallituksessa, jossa ovat sdp ja kokoomus. Ilman keskustaa.

Nyt on huhuilun loputtava.

Kirjoittaja on Almamedian Helsingin toimituksen toimittaja.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.2.2012 21:42

Sysmän kunnan kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki esitteli ensimmäisenä Suomessa kuntalausunnon näissä kuntaliitosasioissa. Sysmä ei lähde neuvottelemaan liitoksista ja rajoista vaan pysyy itsenäisen pitäjänä Päijänteen itärannalla. Tämä kj oli kai pohjoisessa, muistaaksen Saukoskella virassakin aikanaan. Naiskunnanjohtajat ovat osoittautuneet sitkeiksi tässä kuntarakenneasiassa, mm Sulkavan Matikainen ja Jankkalan Ahonen, Vaalan Määttä jne Kovia johtajakykyjä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2012 11:49

Kyllä meidän kansana pitää ote politiikasta hallita niin, että

KAUSIPOLITIIKKA JA KAUSILUONTEISUUS JA
SUHDANNEPOLITIIKKA eivät voi vaarantaa milloinkaan

SUOMEN ITSENÄISYYTTÄ JA
KUNNALLISTA ITSEHALLINTOA.

Kylymästi meidän on harkittava ja kunnallisvaalissa 28.10.2012 taas näyettävä missä kaappi seisoo. Kunnallinen hidastuslakko, tavallaan italialainen lakko näissä kuntauudistusasioissa on paikallaan. Ei ole mitään kiirettä. Hätähousut ja ADHD-potilaat pitää panna politiikassakin sivuun. Kylymästi.
Kansallinen itsenäisyys ja kunnallinen itsehallinto ovat sllaisia pysyväisiä perusarvoja , että niiden muuttamiseen tarvitaan aikaa , ne ovat isosyklisiä asioita , eivät vaalikauden asioita. Keskitysvoimat on kaadettava yhteisesiintymisellä aina neljän vuoden välein pidettävissä merkittävissä vaaleissa. Hymiöt sivuun!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2012 01:24

Suomen kansa ja niinkuin muutkin kansat ovat varsin helposti vedettävissä melkein mihin vain. Onneksi aina silloin tällöin on mukana "hyviä" tyyppejä kuten Ruotsissa Salin ja Julin vai Juholt ko hän on, sekä Suomessa Sunqvist, Lipponen ja Jutta. He valaisevat kansaa kummasti. Ruotsissakin demari yksinvalta (diktatuuri) päättyi. Naapurissakin palattiin jo lähelle demokratiaa. Kaikessa on aina (varsinkin kolikoissa) kaksipuolta. Demari diktatuurista lipsahdetaan helposti kokoomusdiktatuuriin. Suomessa on se vaara, vauhtisokeutta on runsaasti varsinkin kokoomuksessa. Herra Lehti (ettei vaan ole joku lehti keisari) , hänhän käyttäytyy jo varsin ylimielisesti. Menestys menee helposti päähän. TODELLISUUDEN TAJUN MUUTEN MENETTÄÄ HYVIN HELPOSTI.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 10:20

Olipa outo kiemura täämäkin. KuulinGuseninan kutsun sanatarkasti ja iltapäivällä sitä ei enää ollutkaan. Täytyy olla pahasti kitkaa hallituksen sisällä, kun noin nöyryyttävästi pantiin Gusenina riviin. Sääli minulla napsahti aloittelevaa poliitikkoa kohtaan.
Enpä ole näin hassua jaksoa yli 40-vuotisen urani aikana nähnyt. Ei koskaan käännetty Hertta Kuusisen ja Tyyne Leivo-Larssonin kantaa samana päivänä!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Seuraa näitä: Säilyykö Granlundin pelissä rentous?

    URHEILU 17.5. 11:50 00

  2. Katso! Näin Suomi ja USA ovat taistelleet pudotuspeleissä

    URHEILU 17.5. 11:14 00

  3. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 21

  4. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 350

  5. Savon Sanomat: Kuntatyönantaja kiistää raskaussyrjinnän

    KOTIMAA 17.5. 08:43 80

  6. Väitös: Suomalainen tehohoito kestää vertailun

    KOTIMAA 17.5. 08:51 50

  7. New Jersey voitti New Yorkissa - välieräsarja tasoissa

    URHEILU 17.5. 08:44 00

  8. Ranskan uusi hallitus leikkaa heti palkkaansa

    ULKOMAAT 17.5. 08:42 00

  9. Normaalia pahempi siitepölykevät näkyy terveysasemilla

    KOTIMAA 17.5. 08:39 10

  10. Kertaalleen sammutettu palo tuhosi pientalon Pohjanmaalla

    KOTIMAA 17.5. 07:55 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160011

  2. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 3511

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1302

  4. Leijonien peliin venäläistuomarit, nyt kannattaa yrittää vaikka sivuverkon läpi

    URHEILU 16.5. 14:14 272

  5. Ounasvaaralle tehtiin varaus uraanikaivokselle

    PS-UUTISET 4.5. 11:49 405

  6. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 1239

  7. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 211

  8. Mopokolarista lieviä vammoja Torniossa

    PS-UUTISET 16.5. 16:01 204

  9. Neuvottelut työurien pidentämisestä ovat jumiutuneet

    KOTIMAA 21.3. 16:39 552

  10. Poliisilähde Ranskasta: Erikoisjoukot ampuivat sarjamurhaajan

    ULKOMAAT 22.3. 08:19 592

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160011

  2. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1302

  3. Pappeus kiinnostaa vanhoillislestadiolaisia naisia

    KOTIMAA 12.5. 09:46 4510

  4. Kulmaan 300 asiakaspaikkaa lisää

    TALOUS 11.5. 17:22 4511

  5. Äitienpäivä alkaa herkullisella aamiaisella

    RUOKA 10.5. 14:54 4411

  6. Lehti: Romney oli koulukiusaaja

    ULKOMAAT 11.5. 23:42 4011

  7. ADHD-lääkkeen Kela-korvaus palautettiin aikuisille

    KOTIMAA 12.5. 09:21 3911

  8. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 8111

  9. Kylmä kahvi kaunistaa, ja kuumakin komistaa

    RUOKA 10.5. 14:52 3811

  10. USA:lta taas aseita Bahrainiin – ihmisoikeusongelmat jatkuvat

    ULKOMAAT 11.5. 23:57 3711

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 5557

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1302

  4. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14317

  5. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 1239

  6. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1070

  7. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 14710

  8. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 882

  9. Ydinvoimaosaajia koulutetaan yhteistyössä

    TALOUS 21.3. 15:05 1276

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 13313

  1. Kuljettaja loukkaantui turverekan tieltäsyöksyssä

    PS-UUTISET 16.5. 11:37 9 11 394

  2. Kemissä anastetuista teräspalkeista on luvassa palkkio

    PS-UUTISET 16.5. 16:05 16 4 335

  3. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 16.5. 14:43 9 9 295

  4. Ounasvaaralle tehtiin varaus uraanikaivokselle

    PS-UUTISET 4.5. 11:49 40 5 277

  5. Kemiläiset tarttuivat siivoushaasteeseen

    PS-UUTISET 16.5. 15:55 2 5 255

  6. Meri-Lapin joukkueille tappiot

    URHEILU 16.5. 20:34 5 0 238

  7. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 2 1 210

  8. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 2 0 170

  9. Mopokolarista lieviä vammoja Torniossa

    PS-UUTISET 16.5. 16:01 4 4 169

  10. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 1 1 167

PS-KYSYMYS

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?

Edellisen kysymyksen tulos

Kuinka paljon aiot seurata MM-jääkiekkoa?
Katson kaiken, minkä voin.
 
21%
Vain Suomi kiinnostaa.
 
32%
En seuraa kisoja.
 
47%
Annettu yhteensä 653 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti