Tyksin palossa ei loukkaantuneita, potilasaikoja peruttu
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) syttyi varhain tänä aamuna tulipalo. Hissin nostokoneesta alkunsa saanut palo A-sairaalassa ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Hätäkeskus sai automaattisen paloilmoituksen vähän ennen kello kuutta aamulla, kun A-sairaalan C-siiven pohjakerroksessa sijaitseva hissin nostokone oli kärähtänyt. Pelastuslaitoksen mukaan palosta aiheutui runsaasti savua, ja tulipalon sammuttamisessa jouduttiin käyttämään savusukeltajia.
Palo saatiin sammutettua noin puolessa tunnissa. Siitä aiheutui savunhajua koko rakennukseen.
Rakennuksen C-siivessä sijaitsee toimisto- ja laboratoriotiloja sekä sisätautien ja neurologian poliklinikat. Tälle päivälle varatut poliklinikoiden potilasajat on peruttu, samoin A-sairaalassa tehtävät kiireettömät leikkaukset ainakin tältä aamupäivältä. Sairaanhoitopiirin mukaan peruutukset koskevat noin kahtasataa potilasta.
A-sairaalan päivystys toimii normaalisti lukuun ottamatta vammapotilaita, jotka ohjataan toistaiseksi kaupunginsairaalan päivystykseen.

