Oulussa osoitettiin mieltä tasokkaan pohjoissuomalaisen lääkärikoulutuksen puolesta
- Oulussa Lääketieteellisen tiedekunnan tuntumassa järjestettyyn mielenilmaukseen osallistui noin 500 henkeä.
Oululaiset lääketieteen opiskelijat järjestivät tänään mielenilmauksen koulutuksen tason puolesta. Mielenosoittajien mukaan opetuksen taso uhkaa jo potilasturvallisuutta. Lääketieteellisen tiedekunnan tuntumassa järjestettyyn mielenilmaukseen osallistui niin opiskelijoita kuin opettajiakin arviolta yhteensä 500.
Tunnelmaa lämmittivät 20 asteen pakkasessa hernekeitto- ja mehutarjoilu sekä kaksi puolijoukkuetelttaa. Paikalla oli myös tiedekunnan dekaani Kari Majamaa sekä Markku Savolainen Oulun yliopiston hallituksesta.
Mielenosoittajien mielestä laadukas lääketieteen opetus on uhattuna nykyisillä resursseilla. Sisäänottomääriä on nostettu viidentoista vuoden aikana 25 prosenttia, kun samaan aikaan opetushenkilökunnan määrä on vähentynyt 22 prosentilla.
Opiskelija-opettajasuhde on kaksinkertaistunut 90-luvun alusta. Oulussa on tässä suhteessa maan huonoin tilanne, mutta suunta on sama kaikissa Suomen viidessä lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Niinpä vastaava mielenilmaus järjestettiin tänään myös Helsingissä, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa.
Tilanteen pelätään myös pahenevan, sillä vuosien 2011-2016 -kehittämissuunnitelma sisältää sisäänottomäärien nostamisen nykyisestä noin 610 opiskelijasta 770 opiskelijaan. Tämän uskotaan heikentävän entisestään opetuksen laatua.


"Lääketieteen opetuksen ongelmat ovat jatkuneet Oulun yliopistossa jo 6-7 vuoden ajan. Opettajien määrä on koko ajan vähentynyt ja opiskelijoiden sisäänotto samaan aikaan lisääntynyt. Meillä ei ole nykyään mahdollisuutta opettaa opiskelijoille aina edes välttämättömiäkään potilastoimenpiteitä, hän sanoo."
http://yle.fi/alueet/oulu/2012/02/laakariopiskelijat_nousivat_barrikadeille_3240212.html
"Opetusryhmän koko käsittää nyt jo 8-10 kandia. Mietitään tilannetta, jossa harjoitellaan kierukan laittamista naiselle ja yhdeksän kandia tönöttää ympärillä. Ei se potilaastakaan enää tunnu miellyttävältä."
"Östermanin mukaan jo nyt valmistuvat opiskelijat valittavat, että kliinisten taitojen opetus on liian vähäistä.
- Valmistuvilla lääkäreillä on tunne siitä, että kliinisiä taitoja osaa liian huonosti. Opiskelijoiden toivomus on, että käytännön opetusta saataisiin lisää. Lisää opetuspaikkoja ja enemmän opettajia, tätä me toivomme, Österman kiteyttää."
http://yle.fi/alueet/turku/2012/02/laakariopiskelijat_laadukas_koulutus_vaarassa_3240025.html
"Kuopion mielenilamauksessa puhuneen lääkäriopiskelijoiden ainejärjestön KuoLon puheenjohtajan Petteri Raejärven mukaan opetuksen, opettajien sekä opetustilojen resurssit ovat jo tällä hetkellä puutteellisia. Kuopiossa opiskelijamääriä on lisätty viimeisen kymmenen vuoden aikana reippaasti. Ylempää korkeakoulututkintoa suorittavien lääketieteenopiskelijoiden määrä on kasvanut vuosituhannen alusta vuoteen 2009 mennessä 48 prosenttia. Samaan aikaan
budjettivaroista palkattujen opettajien määrä on kasvanut ainoastaan parillakymmenellä prosentilla.
?Viime aikoina on kyllä puhuttu, että mikäli sisäänoton määrä kasvaa, kasvaisivat myös resurssit samassa suhteessa. Näin on puhuttu aikaisemminkin, ja edellä mainitut luvut osoittavat kuitenkin toista. Lisäksi historialla on ikävä tapa toistaa itseään?, Raejärvi kertoo."
http://www.uljas.net/nyt/laakariopiskelijat-opiskelijamaarien-lisaaminen-vaarantaa-potilasturvallisuuden/
"Perusopetukseen luvattuja lisäresursseja ei ole opiskelijoiden mukaan näkynyt."
http://www.kaleva.fi/uutiset/laaketieteen-opiskelijat-osoittavat-mielta-oulussa-riittava-opetus-vaarassa-nayta-kommentit/928393#kommentit
?Se että sosiaali- ja terveysministeriö on sitä mieltä että opiskelijamäärät voidaan pitää ennallaan, ja opetus- ja kulttuuriministeriö puolestaan sitä mieltä että määriä pitää lisätä, on opiskelijan näkökulmasta hieman hämmentävä ristiriita?, Raejärvi toteaa.
http://www.uljas.net/nyt/laakariopiskelijat-opiskelijamaarien-lisaaminen-vaarantaa-potilasturvallisuuden/
Ilmoita asiaton kommentti