Kotimaa

Päivitetty 10.2.2012 13:53, julkaistu 10.2.2012 13:38

Katainen lupaa kriteerit vahvalle kunnalle

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan hallitus päättää kuntauudistuksen jatkovalmistelusta ja sisällöstä huhtikuussa päättyvän kuntien kuulemiskierroksen jälkeen.

Katainen sanoi antaessaan pääministerin ilmoituksen valtiopäivien avajaiskeskustelussa, että samassa yhteydessä määritellään rakenneuudistusta ohjaavat vahvan kunnan kriteerit ja toteuttamistavat.

Katainen pitää edelleen oppositiolle ovea auki, jotta se voisi osallistua kuntauudistuksen toteuttamiseen. Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner ei ottanut kantaa hallituksen tarjoukseen, mutta keskustan Kimmo Tiilikainen torjui sen sanomalla, että keskusta olisi valmis olemaan mukana valmistelussa, jos se aloitettaisiin puhtaalta pöydältä.

Hallituspuolueet tukivat Kataisen linjauksia, joskin pienillä lisähuomautuksilla. SDP:n Jouni Backman muistutti sosiaalidemokraattien vaatineen ja saaneen kuntauudistuksen yhteydessä sitoumuksen henkilöstön viiden vuoden työsuhdeturvasta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jättiyllätys muhii, Slovakia piinaa Kanadaa

    URHEILU 17.5. 13:38 00

  2. USA yllättävän nöyränä Leijonia vastaan: ”Ei yksi tappio heitä hetkauta”

    URHEILU 17.5. 12:57 10

  3. Seuraa näitä: Säilyykö Granlundin pelissä rentous?

    URHEILU 17.5. 11:50 20

  4. Katso! Näin Suomi ja USA ovat taistelleet pudotuspeleissä

    URHEILU 17.5. 11:14 10

  5. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 21

  6. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 350

  7. Savon Sanomat: Kuntatyönantaja kiistää raskaussyrjinnän

    KOTIMAA 17.5. 08:43 80

  8. Väitös: Suomalainen tehohoito kestää vertailun

    KOTIMAA 17.5. 08:51 50

  9. New Jersey voitti New Yorkissa - välieräsarja tasoissa

    URHEILU 17.5. 08:44 00

  10. Ranskan uusi hallitus leikkaa heti palkkaansa

    ULKOMAAT 17.5. 08:42 01

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160411

  2. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 4911

  3. Kuninkaallinen timantti huutokaupattiin ennätyshintaan

    ULKOMAAT 16.5. 13:49 3611

  4. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 7211

  5. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 3511

  6. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 3511

  7. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 367

  8. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1302

  9. Kreikkalaiset nostavat rahojaan pankeista

    TALOUS 16.5. 15:17 282

  10. Leijonien peliin venäläistuomarit, nyt kannattaa yrittää vaikka sivuverkon läpi

    URHEILU 16.5. 14:14 272

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160411

  2. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1302

  3. Äitienpäivä alkaa herkullisella aamiaisella

    RUOKA 10.5. 14:54 552

  4. Kulmaan 300 asiakaspaikkaa lisää

    TALOUS 11.5. 17:22 5111

  5. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 4911

  6. Pappeus kiinnostaa vanhoillislestadiolaisia naisia

    KOTIMAA 12.5. 09:46 4510

  7. Lehti: Romney oli koulukiusaaja

    ULKOMAAT 11.5. 23:42 4010

  8. Kylmä kahvi kaunistaa, ja kuumakin komistaa

    RUOKA 10.5. 14:52 3910

  9. ADHD-lääkkeen Kela-korvaus palautettiin aikuisille

    KOTIMAA 12.5. 09:21 3910

  10. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 8110

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 160411

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 5557

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1302

  4. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14317

  5. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 1239

  6. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1070

  7. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 14710

  8. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 882

  9. Ydinvoimaosaajia koulutetaan yhteistyössä

    TALOUS 21.3. 15:05 1276

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 13313

  1. Kuljettaja loukkaantui turverekan tieltäsyöksyssä

    PS-UUTISET 16.5. 11:37 10 12 464

  2. Kemissä anastetuista teräspalkeista on luvassa palkkio

    PS-UUTISET 16.5. 16:05 16 4 411

  3. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 16.5. 14:43 13 9 381

  4. Ounasvaaralle tehtiin varaus uraanikaivokselle

    PS-UUTISET 4.5. 11:49 40 5 367

  5. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 2 1 301

  6. Kemiläiset tarttuivat siivoushaasteeseen

    PS-UUTISET 16.5. 15:55 2 6 296

  7. Meri-Lapin joukkueille tappiot

    URHEILU 16.5. 20:34 5 0 294

  8. Ravintolasta löytyi ihmiskauppaa

    KOTIMAA 16.5. 23:36 21 1 237

  9. Sähköinen resepti yleistyy - lääkärit huolissaan

    KOTIMAA 17.5. 08:37 6 0 220

  10. Mopokolarista lieviä vammoja Torniossa

    PS-UUTISET 16.5. 16:01 20 4 214

PS-KYSYMYS

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?

Edellisen kysymyksen tulos

Kuinka paljon aiot seurata MM-jääkiekkoa?
Katson kaiken, minkä voin.
 
21%
Vain Suomi kiinnostaa.
 
32%
En seuraa kisoja.
 
47%
Annettu yhteensä 653 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti