Menoliikenne vilkastuu, kelivaroitus annettu laajalti
Hiihtoloman menoliikenne on vilkastumassa. Liikkuvasta poliisista kerrottiin puolenpäivän aikaan, että valtatie 1 Vihdin kohdalla on jonoutunut. Liikenne on vilkasta myös valtatie 3:lla Tampereen lähettyvillä ja valtatie 4:llä Helsingin Jakomäessä. Valtatie 13:lla itärajalla sijaitsevalta Nuijamaalta Lappeenrantaan suuntaan on niin ikään paljon liikennettä.
Liikkuvan poliisin mukaan ajokeli on monin paikoin jäinen. Myös lumisade haittaa liikennettä. Vakavilta onnettomuuksilta on tiettävästi vältytty.
Ilmatieteen laitoksen mukaan kelivaroitus on annettu Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle, Kanta-Hämeeseen, Päijät-Hämeeseen, Pirkanmaalle, Keski-Suomeen, Etelä- ja Pohjois-Savoon, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Lumisateet vähenevät kuitenkin iltaa ja yötä kohti.
Liikkuva poliisi arvioi, että hiihtoloman menoliikenne on tänään vilkkaimmillaan iltaviiden ja iltakahdeksan välillä.

