Hbl: Dragsvik pelastettiin hallitusta muodostettaessa
Ruotsinkielisen varuskunnan säilyttäminen Raaseporin Dragsvikissä oli RKP:n vaatimus jo hallitusneuvotteluissa. Näin sanoo europarlamentaarikko Carl Haglund Hufvudstadsbladetin verkkolehden haastattelussa.
Haglund neuvotteli puolustuskysymyksistä Säätytalolla touko-kesäkuussa RKP:n edustajana. Hänen mukaansa muut nykyiset hallituspuolueet hyväksyivät Dragsvikin säilyttämisen.
Hallitusohjelmaan kirjattiin, että ”ruotsinkielinen varusmieskoulutus turvataan lainsäädännön edellyttämällä tavalla”.
Haglund arvioi, että Puolustusvoimat on varuskuntien lakkautusta valmistellessaan lukenut hallitusohjelman. Jos Dragsvik olisi esitetty lakkautettavaksi, olisi puolustusministerin puolueesta riippumatta pitänyt Haglundin mielestä torjua esitys hallitusohjelman vastaisena.
– Me teimme aloitteen, mutta saimme vihreää valoa kaikilta viideltä muulta puolueelta. Jos perussuomalaiset ovat tyytymättömiä, heidän pitää haukkua koko hallitusta, Haglund sanoo.
http://hbl.fi/nyheter/2012-02-17/dragsvik-raddades-i-somras


Hyvä esimerkki "kassakaappi" -sopimuksista joilla vähemmistöstä muodostetaan ns. koaliitiohallitus tai -kunnanhallitus. Esimerkkinä voisi pitää edellisestä hallituksesta vihreitä. äänestäkää kokoomusta jos haluatte eriarvoisuuden edelleen lisääntyvän. Eikö ruoka, peseytyminen, paskantaminen ja lämmittäminen maksa jo liikaa???
Ilmoita asiaton kommentti