Kotimaa

Päivitetty 17.2.2012 20:16, julkaistu 17.2.2012 20:15

Järjestöiltä vain laiha lupaus eläkesovusta

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt eivät lupaa, että hallitus saisi maaliskuun kehysriiheensä mennessä konkreettisia ehdotuksia työurien pidentämiseksi ja eläkkeiden rahoituksen turvaamiseksi.

Järjestöt hakevat yhteisymmärrystä näistä asioista Jukka Rantalan johtamassa eläkeneuvotteluryhmässä. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) sai perjantaina ryhmältä lyhyen väliraportin, joka päättyi vain laihaan lupaukseen.

– Eläkeneuvotteluryhmän tavoitteena on, että työmarkkinoiden keskusjärjestöt hallituksen kehysriiheen mennessä sopivat periaatelinjauksista ja aikataulusta, joiden pohjalta neuvotellaan ja sovitaan konkreettisista ehdotuksista kokonaisratkaisuksi, raportissa todetaan.

Väliraporttiin on listattu joukko asioita, jotka ovat olleet esillä neuvotteluryhmässä, mutta kannanotot niihin puuttuvat vielä.

Risikko oli esittänyt ryhmälle toiveen, että hallitus saisi kehysriiheen mennessä jonkinlaisen suunnitelman siitä, miten asioissa ollaan valmiit etenemään.

Nyt Risikko kiitteli ministeriönsä tiedotteessa sitä, että järjestöt ovat vahvistaneet tavoitteensa neuvotella työeläkkeiden rahoituksen turvaavan kokonaisratkaisun.

– Luotan siihen, että tavoitteeksi asetetut konkreettiset ehdotukset myös saadaan hallituksen kehysriiheen mennessä, ministeri toteaa toiveikkaasti.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.2.2012 14:24

ON SE VAIN TEATTERIA . AMMATTIYHDISTYSTEATTERIA. KYLLÄHÄN SE IHALAINENKIN ON RAHALLA KYLLÄSTETTY. KIRVESMIES ? ITSEKIN JOSKUS TOTESI, ETTÄ EI EDES JAKKARA ONNISTU. JA TÄMÄ STTK:N POMO AINA LYÖ KAPULAITA RATTAISIIN JOTTEI VAAN JOUDU TERATTERISSA SIVUROOLIIN. EIKÖS SE SORSA AIKOINAAN KÄYNY SEKÄ N-L:SSA JA USA:SSA OPINTOMATKOILLA "KUINKA SIELLÄ MAFIOSO TOIMII" ONNEKSI TUOSSA LÄHEMPÄNÄ SE ROMAHTI. KYLLÄ SUOMEN KANSAA VEDETÄÄN NENUSTA. MINNE NE MILJARDIT ON MENNY MITÄ AMM:YHD LIIKKEET ON HUIJANNU KANSALTA (muka jäseniltä) JA VEROITTA. EI KAI NE RAHAT MENNY NIIHIN KIKKELI KORTTEIHIN JOITA KO. MAFIOOSON ELIITTI LÄHETTELI TAANNOIN.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 00

  2. Mielenterveyspotilaiden sairauksia hoidetaan huonosti

    KOTIMAA 21.5. 08:33 21

  3. Venäjä sai uuden hallituksen

    ULKOMAAT 21.5. 14:11 10

  4. Itsemurhapommittaja tappoi liki sata ihmistä Jemenissä

    ULKOMAAT 21.5. 14:10 20

  5. MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

    URHEILU 21.5. 14:00 10

  6. Kolme vuorikiipeilijää kuoli Mount Everestillä, kaksi kateissa

    ULKOMAAT 21.5. 12:30 10

  7. Strauss-Kahnista jälleen uusi seksuaalirikostutkinta

    ULKOMAAT 21.5. 12:36 10

  8. Mies kuoli omakotitalon tulipalossa Loimaalla

    KOTIMAA 21.5. 12:37 10

  9. Halpabussiyhtiö laajentaa Oulun liikenteeseen

    KOTIMAA 21.5. 12:33 10

  10. Itsemurhapommittaja iski paraatiharjoituksiin Jemenissä

    ULKOMAAT 21.5. 12:32 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 280011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 245

  3. Leijonat allapäin: ”Pataan tuli, vain luu jäi käteen”

    URHEILU 20.5. 18:45 235

  4. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 181

  5. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 351

  6. MM-finaali: Malkinin hirmuveto sinetöi Venäjän mestaruuden

    URHEILU 20.5. 21:14 131

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  8. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 16.5. 14:43 299

  9. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 27.5. 12:35 4440

  10. Immosella iso romahdus

    URHEILU 20.5. 18:59 110

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 271611

  2. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 9911

  3. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 6211

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    ULKOMAAT 12.12. 10:49 5977

  5. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 996

  6. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 558

  7. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  8. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 882

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1162

  10. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 274711

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 5977

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1210

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1160

  7. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14717

  8. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 14811

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 13713

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 23 4 3858

  2. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 5 3 468

  3. Opinnäytetöistä iso apu

    PS-UUTISET 21.5. 09:51 4 3 466

  4. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 18 1 443

  5. Tulva uhkaa jo Rovaniemeäkin

    PS-UUTISET 20.5. 19:47 3 0 431

  6. Torniossa auto täräytti ojarumpuun

    PS-UUTISET 20.5. 16:21 13 2 338

  7. Metsäshellin alueelle murtauduttiin

    PS-UUTISET 20.5. 17:21 9 2 296

  8. Rakentajamessuilla 2 000 kävijää Torniossa

    PS-UUTISET 20.5. 18:41 4 1 282

  9. PS-UUTISET 27.5. 12:35 444 0 268

  10. Kaksikymmentä vuotta veneentekoa

    PS-UUTISET 20.5. 16:55 5 1 264

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti