Hallitusneuvotteluissa sovittiin vain puolustuksen euroista
- Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) palasi perjantaina Brasiliasta Blue 1 -yhtiön lennolla ja lueskeli Dragsvik-kohusta huolimatta kaikessa rauhassa Financial Timesia.
Hallitusneuvotteluissa sovittiin STT:n keräämien tietojen mukaan vain Puolustusvoimien euromääräisistä säästöistä, ei säilytettävistä tai lakkautettavista varuskunnista.
RKP:n europarlamentaarikko Carl Haglund sanoi Hufvudstadsbladetin perjantain verkkolehdessä, että ruotsinkielisen joukko-osaston säilymisestä Raaseporin Dragsvikissä päätettiin jo hallitusneuvotteluissa.
– Me teimme aloitteen, mutta saimme vihreää valoa kaikilta viideltä muulta puolueelta. Jos perussuomalaiset ovat tyytymättömiä, heidän pitää haukkua koko hallitusta, Haglund sanoi.
Haglund neuvotteli puolustuskysymyksistä Säätytalossa touko-kesäkuussa RKP:n edustajana.
Haglund arvioi, että Puolustusvoimat on varuskuntien lakkautusta valmistellessaan lukenut hallitusohjelman. Jos Dragsvikiä olisi esitetty lakkautettavaksi, olisi puolustusministerin puolueesta riippumatta pitänyt Haglundin mielestä torjua esitys hallitusohjelman vastaisena.
STT:n viime kevään hallitusneuvotteluihin osallistuneilta keräämien tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa ei kuitenkaan käsitelty yksittäisiä varuskuntia tai niiden säilyttämistä tai lakkauttamista.
Erään lähteen mukaan neuvotteluissa mentiin ”hintalappu edellä”. Taustalla oli armeijauudistuksen lisäksi SDP:n ja vasemmistoliiton vaatimus kohdentaa säästöjä ”varustelumenoihin”, mitä SDP mainosti saavutuksenaan 17. kesäkuuta laatimassaan taustamuistiossa.
Hallitusohjelmaan kirjattiin, että ”ruotsinkielinen varusmieskoulutus turvataan lainsäädännön edellyttämällä tavalla”. Toisen lähteen mukaan ”kaikki tiesivät”, että kyse oli Dragsvikistä.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kiistää, että Dragsvikin varuskunnan kohtalosta olisi tehty suoraa päätöstä hallitusneuvotteluissa.
– Hallitusneuvotteluissa asiasta oli kyllä puhetta, mutta siitä ei tehty suoraa päätöstä, Katainen sanoi STT:lle palatessaan Brasilian-matkalta.
http://hbl.fi/nyheter/2012-02-17/dragsvik-raddades-i-somras


KYLLÄ BÄTRE FOLK OSAA VEDÄTTÄÄ. OLEN KYLLÄ OLLUT VARSIN YMMÄRTÄVÄINEN MYÖS BF:ÄÄ KOHTAAN ; MUTTA NYT KYLLÄ HEILLÄ MENI ÖVERIKSI. KYLLÄ NYT JOKU HALLITUS VOISI OLLA; ETTÄ HEIDÄT JÄTETÄÄN ULKOPUOLELLE RUIKUTTAMAAN. JO SENKIN VUOKSI, ETTÄ HEKIN HUOMAAVAT OLEVANSA VAIN TAVIKSIA. KÄYDESSÄNI ARMEIJAA JA SUORITTAESSANI RUK:TA KUINKA OLLAKKAAN HEITÄ SATTUI SAMAAN (DRAASVÄGISTÄ OLI LÄHETETTY UPS OPPIIN) KOMPPANIAAN. HUOMASIN ETTEI NE KYLLÄ MITÄÄN RUUDIN KEKSIJÖITÄ OLLEET. TOISAALTA RUUTIHAN OLI JO KEKSITTY HUOMATTAVASTI AIKAISEMMIN. TERVEISET VAAN SILLOISELLE JOUKKUEENJOHTAJALLE LTN J MATTILALLE
Ilmoita asiaton kommentti