Räsänen: Poliisilla edessä isot säästöt
- .
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) varoittaa, että poliisi joutuu merkittävästi säästämään ja tehostamaan toimintaansa. Muun muassa poliisilaitoksia saatetaan vähentää ja niiden sivupisteitä sulkea, Räsänen kertoo tänään Helsingin Sanomissa.
Räsäsen mukaan säästöjä on tulossa riippumatta siitä, lievennetäänkö hallitusohjelmaan kirjattua säästövaatimusta.
Hallitusohjelman mukaan poliisin on karsittava menojaan 10 miljoonalla eurolla vuoteen 2015 mennessä ja pidettävä samalla poliisien määrä ennallaan. Räsäsen mukaan yhtälö on mahdoton.
Säästöjä on tarkoitus hakea myös lisäämällä lupa-asioissa sähköistä asiointia, jolloin näiden palvelujen työntekijöitä voitaisiin vähentää. Säästösuunnitelmat alkavat tarkentua, kunhan niitä käsittelevä sisäministeriön työryhmä saa ensin työnsä valmiiksi parin viikon kuluttua.


Hallitus vois paneutua kyllä tarmokkaammin työn ja toimeliaisuuden lisäämiseen. Ainaisten juustohöyläämisen ja veronkorotusten sijaan. Mutta EI sitten ne vaan veromarkoilla yrittää palkata jonkun lumenluojan. Sehän on aivan kankkusesta se, juhannukseen mennessä ne muutenkin sulaa tekemättä mitään ja kaikenlisäksi veromarkat säästyis TUOTTAVAMPAAN. OKEAA YRITTÄMISTÄ JOSSA TUOTTEITA TAI PALVELUJA MYYDÄÄN ULKOMAILLE JOTTA SAADAAN LISÄÄ RAHAA TÄHÄN HÖLÖMÖLÄÄN jotta vältytään höyläyksiltä v:n korotuksilta. Niittenkin veivaamiseen käytetty energia tuottavampaan käyttöön.
Ilmoita asiaton kommentti