Elämyksellistä luonnon tulkintaa
- Kahta harakkaa kuvaava Kaverit kiinnittää huomion. Lintujen olemus on elävä ja ne asettuvat luontevasti sommittelua kokoavaan oksistoon.
Kuvataide
Outoa taikaa. Riitta Heikkisen näyttely Metsolan Galleriassa (Mielikintie 8 A, 2.krs) Oulussa 30.11.2011 saakka.Kemiläinen Riitta Heikkinen piti debyyttinäyttelynsä Kemissä v. 2008. Hänen akvarellinäyttelynsä Outoa taikaa on nyt esillä Oulun Puolivälikankaalla Metsolan Galleriassa. Metsolan Kartanossa sijaitseva galleria on näyttelytilana erinomaisen onnistunut, linjoiltaan pelkistetty, valoisa ja intiimiä tunnelmaa henkivä.
Luonto rajattomine elementteineen, muunnelmineen sekä valo- ja värivaihteluineen on ollut ja ilmeisesti tulee olemaan monelle aloittelevalle taiteilijalle perustavaa laatua oleva innoituksen ja ilmaisullisen harjaantumisen kohde.
Riitta Heikkinen on heittäytynyt luonnon vietäväksi avoimin mielin ja halunnut luoda maalauskokonaisuuden, jossa katse suuntautuu maisemanäkymistä puustoon, kukkiin ja linnustoon. Näyttelystä välittyy luonnon elämyksellinen kohtaaminen, mistä se saa myös varsinaisen kantovoimansa
On kuitenkin todettava, että jos lähes kolmenkymmenen maalauksen määrää olisi maltettu reippaastikin karsia, kokonaisuus olisi ollut tasoltaan yhtenäisempi ja Heikkisen vahvuudet olisivat päässeet paremmin esille.
Heikkisellä tuntuu olevan erityissuhde kukkiin. Niiden yksilöllisten olemusten tulkinta on sangen onnistunutta. Auringonkukat paljastavat voimansa teriöittensä ylväänä hehkuna, mitä tumma tausta ja aiheen tiukka rajaus vielä korostavat.
Samaa vahvaa otetta on myös maalauksessa Lumpeet. Aiheissa Unelma, Lupiinit ja Villiruusut, joiden yhteisenä piirteenä on eteerinen herkkyys, Heikkinen toteuttaa parhaiten akvarellitekniikan olennaista ominaisuutta, ilmavaa keveyttä.
Joutsenten lähtö- ja paluukuvausten lisäksi esillä on myös muita lintumaalauksia. Kahta harakkaa kuvaava Kaverit kiinnittää huomion. Lintujen olemus on elävä ja ne asettuvat luontevasti sommittelua kokoavaan oksistoon. Taustan väritkin ovat kohdallaan.
Ansioluettelosta käy ilmi, että Heikkinen on työstänyt maisemanäkymän Kelontekemä Marja-Leena Hyvärisen johdolla. Impressionistinen tyylivalinta on eduksi tälle maisema-aiheiden ykköselle, josta luonnon olemus tulvahtaa raikkaana esiin.
Soile Seppä

