Kirja kuin muistokirjoitus

Kirjat

Martti Väisänen: Hillasoilta ja erätulilta. 197 sivua. Myllylahti 2011.

Eräkirjailijana tunnetuksi tulleen Martti Väisäsen uutuuskirja Hillasoilta ja erätulilta on outo lintu eräkirjojen parvessa. Se on nimittäin kuin pitkä muistokirjoitus rakkaan eräkaverin poismenon johdosta.

Tarkkaan ottaen Hillasoilta ja erätulilta ei ole Väisäsen uusin kirja. Päivänvalon näki nimittäin kymmenen päivää edellä mainitun kirjan julkistamisen jälkeen sotakirja Sissiveljet talvisodassa (Kustannuskynnys). Kaksi kirjaa samana syksynä ei ole lainkaan huono saavutus!

Väisäsen eräkirjassa on muutama tutulta tuntunut novelli, hän kertookin muokanneensa joitakin aikaisemmin julkaistuja kertomuksia hieman uuteen uskoon, jotta ne paremmin sopivat kirjan henkeen.

Kuhmossa syntynyt Martti Väisänen tapasi Hilkkansa eräkaverin häissä. Alkoi romanttinen vaihe nuoren miehen elämässä. Salaiset aittareissut yöjalassa muuttuivat julkiseksi seurusteluksi ja lopulta suhteen virallistamiseen ja avioliittoon.

Yhteistä taivalta kesti yli viisi vuosikymmentä. Kun molemmat puolisot viihtyivät vallan mainiosti metsissä ja kalavesillä, ei yhteistä harrastusta tarvinnut kaukaa etsiä.

Martti Väisänen sanookin, että vasta Hilkan poismenon jälkeen hän huomasi, miten paljon puoliso oli ollut mukana eräretkillä ja miten suuren tyhjyyden tunteen hänen kuolemansa jätti miehen mieleen.

Naisen pehmentävä vaikutus karskiinkin mieheen on tunnettua, mutta tietysti miehisen miehen pitää tällainen tunne peittää, jos ei muuten niin härskillä noitumisella.

Niinpä Marttikin uskaltaa paljastaa vasta nyt, että hän jätti äitikarhun ja kaksi pentua ampumatta Hilkan pyynnöstä. Saalis olisi ollut varma. Laukaukset olisivat tuottaneet tapporahoina 27 000 markkaa – rajakersantin kuukausipalkan.

Mutta kaikkea muuta katuu, ampumatonta laukausta ei koskaan. Näin kävi myös Martille. Karhut jäivät henkiin ja miehelle palkinnoksi hyvä mieli.

Monessa muussakin novellissa käy ilmi, että ankara rähjystäminen lakkasoilla tai kalamatkoilla palkittiin romanttisella tuokiolla ja hyvällä unella korven keskellä.

Lakan muuttuminen hillaksi varsinkin Hilkan puheissa on pohjoiseen muuton vertauskuva. Väisäset muuttivat työn perässä Ounasjoen tuntumaan Rovaniemen Marraskoskelle. Pohjoisen reissu venyi vuosikymmenten mittaiseksi, mutta tätä nykyä Martti elelee Lieksan Pankakoskella.

Eräretket ovat taakse jäänyttä elämää, sillä sairaus vei mieheltä liikuntakyvyn jo vuosia sitten.

Metsästys ei kuitenkaan loppunut pyörätuolin tultua liikuntavälineeksi. Martti sai erikoisluvan käyttää mönkijää metsästyksessä – näin varmistui liikkuminen Lapin kovilla kangasmailla.

Kaunis on ollut yhteinen taival hyvän harrastuksen parissa, eikä kauniimpaa lähtöä eräkaverille voi toivoa, kuin mikä puhalsi Hilkan elämänliekin sammuksiin.

Kalareissu päättyi aivoverenvuotoon.

”Hilkka otti airon ja alkoi asettaa sitä hankaimeen, kosketti päätään ja kallistui veneen pohjalle”, Martti Väisänen kuvaa kesken jäänyttä kalastusmatkaa.

Tällainen lähtö olisi varmasti monen erämiehen ja -naisen mieleinen. Sillä kaikillehan joku päivä on varmasti viimeinen.

Seppo Kämäräinen