Arvostelut

Päivitetty 15.11.2011 05:37, julkaistu 15.11.2011 03:30

Vanhurskaiden valtakunta

Kasvot kivessä.

Kuvataide

Margaret Hemmin ja Hannu Kultalahden valokuvia Pohjolan Sanomien aulan näyttelytilassa 30.11. saakka.

Vaatimatonkin näyttely voi välillä kiinnittää huomiota. Margaret Hemmi ja Hannu Kultalahti haluavat pysytellä tuntemattomina. He kuvaavat omaksi ilokseen, mutta esittelevät töitään myös yleisölle.

Merellinen näyttely Perämeren näkymistä ei ole Kemissä kummajainen. Mutta tekijät ovat luoneet siitä viehättävän ja harmonisen kokonaisuuden.

Eräs tapa saada pieni yksityiskohta näyttämään mielenkiintoiselta, on saada se näyttämään joltakin muulta. Hetken päästä rantanäkymiä tuijotteleva katsoja huomaa, että näyttely on vahvasti figuratiivinen.

Kuvatut kivet ovat muotokuvia ja jokaisesta löytyy ihminen. Tässä vaiheessa näyttelyyn ripustettu ajopuun palanenkin saa uuden merkityksen. Lähdetään luontoretkelle.

Kivisiin kasvoihin tallentuvat hyvin miettiväiset piirteet. Ne henkivät ikiaikaisia Jumalan kuvia. Ilmeet ovat kivettyneet ja muumioituneet. Niinpä katsojaa katsoo hiljainen muinainen maailma.

Näyttelyä katsellessaan voikin uumoilla, mistä alkuperäiskansojen taiteilijat ovat aiheensa saaneet.

Tuijottelu aavalle laajalle vesialueelle on taas yleensä matka mielenrauhaan. Sen perinteet ovat ihmiskunnan historiassa, jolloin luonnonmerkkejä on joutunut tarkkailemaan ja tunnistamaan. Tästä lähtökohdasta näyttelyn kuvien klassinen kuvaustapa ei haittaa. Sävyt ja värit on vedostettu huolella. Kuvien manipuloimattomuus on mukavaa.

Näyttely kehottaa katselemaan ympärilleen. Kaupunkien melskeessä ja vilinässä tarkkailija meissä tahtoo unohtua. Varoa osaamme. Joskus olisi aiheellisempaa tuntea pelkoa kaiken yleisestä katovaisuudesta. Sitä emme välttämättä huomaa.

Kuvat ovat pääasiassa Simon Karsikosta, jonne Fennovoima Oy vielä syksyllä suunnitteli ydinvoimalaa. Ihmisen toteuttaessa tarpeitaan, luontoa aina tuhotaan.

Vanha punainen majakka katselee merelle. Simoon ei tullut ydinvoimalaa. Ja vaikka näyttelynpitäjät eivät mitenkään ole alleviivanneet asiaa, se antaa näyttelylle omanlaistaan pontevuutta.

Richard Kautto


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Afganistan ottaa turvallisuusvastuun vuoden kuluttua

    ULKOMAAT 21.5. 17:52 00

  2. Syyrian levottomuudet leviämässä myös Libanoniin

    ULKOMAAT 21.5. 17:52 00

  3. Kaksi miestä tunnusti karhun salakaadon

    KOTIMAA 21.5. 17:48 00

  4. Raahen kultakaivos joutunee laskemaan vettä luontoon

    KOTIMAA 21.5. 17:48 00

  5. Ohikulkijoita potkittiin kauppakeskuksessa Vantaalla

    KOTIMAA 21.5. 17:44 00

  6. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 00

  7. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 11

  8. Mielenterveyspotilaiden sairauksia hoidetaan huonosti

    KOTIMAA 21.5. 08:33 21

  9. Venäjä sai uuden hallituksen

    ULKOMAAT 21.5. 14:11 10

  10. Itsemurhapommittaja tappoi liki sata ihmistä Jemenissä

    ULKOMAAT 21.5. 14:10 20

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 280011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 266

  3. Leijonat allapäin: ”Pataan tuli, vain luu jäi käteen”

    URHEILU 20.5. 18:45 236

  4. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 181

  5. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 351

  6. MM-finaali: Malkinin hirmuveto sinetöi Venäjän mestaruuden

    URHEILU 20.5. 21:14 131

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  8. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 16.5. 14:43 299

  9. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 27.5. 12:35 4440

  10. Katso kuvat: Pajuhauki polskii Meltosjärvellä

    PS-UUTISET 11.5. 16:39 333

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 280011

  2. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 9911

  3. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 6211

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    ULKOMAAT 12.12. 10:49 5977

  5. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 996

  6. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 558

  7. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  8. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 882

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1162

  10. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 280011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 5977

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1210

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1160

  7. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14717

  8. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 14811

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 13713

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 26 6 4489

  2. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 5 3 541

  3. Opinnäytetöistä iso apu

    PS-UUTISET 21.5. 09:51 6 3 514

  4. Tulva uhkaa jo Rovaniemeäkin

    PS-UUTISET 20.5. 19:47 3 0 464

  5. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 18 1 452

  6. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 1 1 425

  7. Torniossa auto täräytti ojarumpuun

    PS-UUTISET 20.5. 16:21 13 2 356

  8. Metsäshellin alueelle murtauduttiin

    PS-UUTISET 20.5. 17:21 9 2 303

  9. Rakentajamessuilla 2 000 kävijää Torniossa

    PS-UUTISET 20.5. 18:41 4 1 293

  10. PS-UUTISET 27.5. 12:35 444 0 275

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti