Vuodenaikojen mukaan pöytään
Juha Berglund, Antti Rinta-Huumo, Antti Vahtera: Ruoasta viiniin. Otava 2011.
Ruoasta viiniin -kirjan ohjeet on jaoteltu vuodenaikojen mukaan, mikä helpottaa reseptien valintaa raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Mukana on toki muutama ohje, joihin raaka-aineiden saaminen voi olla haaste, kuten merianturaa tai riekkoa. Itse asiassa hirvipaistinkin saaminen voi olla vaikeaa, ellei itse tai joku tuttu satu metsästämään.Ohjeet ovat melko mutkattomia, joten kokeilemaan uskaltaa ryhtyä, vaikkei mikään ruoanlaiton aktiiviharrastaja olisikaan. Esimerkiksi paahdettu lohi ja kapriskastike oli nopea, helppo, varma valmistaa ja lopputulos erittäin maukas. Kelpaa tarjota vaativallekin vieraalle.
Paras lisä kirjassa on jokaiselle ruokalajille tarjotut viinivalinnat, sillä vaikeaahan maallikon on valita sopivaa juomaa, jos haluaa rakentaa juhlavan aterian. Berglund ja Rinta-Huumo ovat koonneet lisäksi viininystävän vuosikirjan Viinistä viiniin, joka esittelee kaikki Alkon vuoden 2012 viinit.
Kaihertamaan jäi kuitenkin Topi Mikkolan kokeilema paprikaresepti, sillä lisätystä lämpötilasta ja paistoajasta huolimatta paprikat jäivät selvästi liian koviksi. Niinpä kokeilin vielä kotona, punaisilla paprikoilla ja paistolämpötilana 220 astetta. 40 minuuttia ja paprikoiden kannet olivat jo mustuneet, mutta lopputulos oli silti maukkaampi.
En aio reseptiä unohtaa, vaan seuraavalla kerralla säädän uunin 200 asteeseen ja paistan tunnin. Uskoisin, että vasta sitten tekijöiden mainostama paprikoiden makeus pääsee oikeuksiinsa.
Päivi Bisi

