Pianisteja ja puhaltajia
- Pianistit Tiina Hyväri, Milan Heiskanen ja Reetta-Leena Vähä soittivat tutkintokonsertin marraskuun alussa Sointu-salissa.
Konsertit
Mustilla ja valkoisilla koskettimilla. Pianistien ilta, Länsi-Pohjan musiikkiopisto. Sointu-salissa Kemissä 1.11.2011.Marraskuu alussa kolme pianistia tekivät tutkintokonsertin Länsi-Pohjan musiikkiopistossa. Reetta-Leena Vähä, Tiina Hyväri ja Milan Heiskanen esittelivät taidokkaasti saamiensa oppien tuloksia.
Pakollisten tutkintokappaleiden (Bach, Beethoven, Telemann) jälkeen toisella kierroksella pianistien ote oli yleisesti vapautuneempi. Vähä tunnelmoi herkullisesti Mendelssohnin Sanattomalla laululla op 30 nro 6, Moszkowskin Tarantella oli irtoisaa sävelten leikkiä, todellista sorminäppäryyttä.
Hyvärin tulkitsema Rautavaaran Etydi op 42 / 6 eli Kvintit oli suorastaan loistelias.
Milan Heiskasen pianistisesta otteesta nousivat mieleen opistosta 1970-80-luvulla valmistuneet Seppo Rauhala ja Kari Tikkala sekä kymmenkunta vuotta sitten Juho Alakärppä.
Vahva pianistinen ote kuului kautta linjan. Rautavaaran Närböläisten bra speli oli verrattoman ilmaisullisen lennokas.
Parasta puhkuen. Länsi-Pohjan musiikkiopisto. Suensaaren seurakuntatalolla Torniossa 2.11.2011.
Seitsemäntoista solistia, Hannulan puhallinorkesteri ja Trio Tähkäpäät panivat parastaan Suensaaren seurakuntatalolla Torniossa. Puhallinorkesterin Pappamopo-biisi on aina yliveto.
Käyrätorveen puhalsivat tällä kertaa Verneri Heikkilä, Lassi Hyväri, Viivi Ylimaunu, Heidi Savikuja, Vera Kähkönen ja Juho Hurtig. Kuten tavallista, oli mukana soittajia vasta-alkaneista pidemmälle ehtineisiin. Hyvärin esittämä Tuiki, tuiki tähtönen soi jo varmaotteisesti. Ylimaunun Kolme varista olivat hurmaavia.
Savikujan tulkitsema Schudelin Etchingsin osa yksi soi uljaasti ja varman musikaalisesti. Pohjasen ohjelmistossa oli Vanha virsi Taalainmaalta ja Juho Hurtig esitti haikeasti Tšaikovskin Syyslaulun.
Emmi Kalliosalon soitin on kornetti. Pienet sammakot olivat lystikkäitä. Kiia Åhman puolestaan soitti taskutrumpetilla Pikkuiset kultakalat. Markus Kalliosalmi oli perehtynyt Vaarin saareen hyvin. Tuomas Kalliosalmen soitin on alttotorvi, jolla Piippolan vaari kajahtikin asiallisesti.
Illan aikana kuultiin myös neljää huilistia. Karoliina Hurtig houkutteli kuulijoita metsään ja Anastasia Ryabovan tulkitsema Hannikaisen Syyslaulu soi suloisesti. Suomalainen Syyslaulu oli puolestaan Olivia Niskalan ohjelmistossa. Anni Alamikkotervo vietteli Bizen Habaneran sävelin.
Trio Tähkäpäät oli mahtipontisesti Williamsin elokuvasävelmien parissa. Musiikkia pasuunalla esittivät Juuso Herajärvi ja Katri Lakso. Molemmat reippaan asiallisesti. Illan ainoa klarinetisti Eetu Myllyneva oli perehtynyt aamun saloihin perinteisessä Morning has broken -sävelmässä.
EJ Posti

