Arvostelut

Päivitetty 25.11.2011 05:36, julkaistu 25.11.2011 03:30

Vesisaarelaiset Jäämeren raskailla rannoilla

Näytelmän keskipisteeksi muodostuu kivi, joka osaa lentää. Kiven kautta tarkastellaan myös ihmistä - kuka saa kiven lentämään ja kuka ei. Pikku-Paavali (Lasse Forsgren) saa.

Teatteri

Ruijan suomalaisia. Käsikirjoitus ja ohjaus Tuula Väisänen. Rooleissa ovat Lasse Forsgren, Anne Niskala, Liisa Penttilä, Jari Liukkonen, Kim Kreus ja Jonne Suopajärvi. Kantaesitys oli Rovaniemen teatterissa 23. marraskuuta 2011.

Pohjois-Norjan suomalaisasutuksella on pitkät perinteet. Kveenit ovat suomalaisia maahanmuuttajia Norjan pohjoisimmilla rannoilla. Monesti meren viljaa lähdettiin kokoamaan vaikeista oloista ja nälkä kintereillä.

Käsikirjoittajana Tuula Väisänen on tehnyt omiin kokemuksiinsa pohjautuvan tunnekuvauksen merenrantalaisista. Se ei tuo faktatietoa kveeneistä, mutta antaa mahdollisuuden tutustua sisältä päin heidän elämäänsä.

Perheensä Jäämerelle menettänyt Pikku-Paavali (Lasse Forsgren) – meren voiman itsekin kokenut – ja Anna-Kreeta (Anne Niskala) ovat keskushenkilöitä, joiden suhde on viaton ja hehkuu lämpöä katsomoon saakka.

Puunharmaat puukelat, kantolavat ja seipäät korostavat olojen köyhyyttä. Valoissa välkehtivät painolevyt loihtivat lavalle rannattoman meren ja myrskyn tunnelman. Hanna Levonen-Kantomaan lavastus on yksinkertainen, mutta vaikuttava.

Visuaalista ilmettä tukee Ulla Pirttijärvi-Länsmanin inhimillisen äänen äänimaisema. Meren ja tuiskun äänet kasvavat suoraan vesisaarelaisesta maisemasta ja liittyvät mielikuviksi ihmisten elämästä raskailla rannoilla.

Ohjaajana Väisänen nostaa silmien eteen Ruijan rannikon kalastajien kovan ja vaarallisen elämän. Realistisen kuvauksen taustalla leijuu usko ihmiseen, rakkauteen ja unelmointiin.

Ruijan suomalaisissa Mette Ylikorvan plastinen koreografia etäännyttää katsojan karusta todellisuudesta ja muuttaa tapahtumat sadunomaiseksi. Siinä sadussa elää huoleen ja murheeseen piiloutuneena kahden ihmisen rakkaus. Mari ja Pelle Mularin ”Turskaa nousee” -laulu puolestaan antaa esitykselle laulunäytelmän piirteitä.

Genreltään näytelmä on epäyhtenäinen, mutta kokeileva.

Rovaniemen teatteri on ottanut kumppanikseen Lapin esittävien taiteiden keskuksen, Letken, teatterin tekijät. Teatterit taistelevat jatkuvasti voimavaroista. Voimavaroja yhteistyö antaa koko taidelajille. Niinpä onkin ilo nähdä, miten täysipainoiseen työskentelyyn yhteispelillä voidaan päästä.

Kari Lunnas


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Afganistan ottaa turvallisuusvastuun vuoden kuluttua

    ULKOMAAT 21.5. 17:52 00

  2. Syyrian levottomuudet leviämässä myös Libanoniin

    ULKOMAAT 21.5. 17:52 00

  3. Kaksi miestä tunnusti karhun salakaadon

    KOTIMAA 21.5. 17:48 00

  4. Raahen kultakaivos joutunee laskemaan vettä luontoon

    KOTIMAA 21.5. 17:48 00

  5. Ohikulkijoita potkittiin kauppakeskuksessa Vantaalla

    KOTIMAA 21.5. 17:44 00

  6. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 00

  7. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 11

  8. Mielenterveyspotilaiden sairauksia hoidetaan huonosti

    KOTIMAA 21.5. 08:33 21

  9. Venäjä sai uuden hallituksen

    ULKOMAAT 21.5. 14:11 10

  10. Itsemurhapommittaja tappoi liki sata ihmistä Jemenissä

    ULKOMAAT 21.5. 14:10 20

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 295611

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 266

  3. Leijonat allapäin: ”Pataan tuli, vain luu jäi käteen”

    URHEILU 20.5. 18:45 236

  4. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 181

  5. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 351

  6. MM-finaali: Malkinin hirmuveto sinetöi Venäjän mestaruuden

    URHEILU 20.5. 21:14 131

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  8. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 16.5. 14:43 299

  9. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 27.5. 12:35 4440

  10. Katso kuvat: Pajuhauki polskii Meltosjärvellä

    PS-UUTISET 11.5. 16:39 333

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 280011

  2. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 9911

  3. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 6211

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    ULKOMAAT 12.12. 10:49 5977

  5. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 996

  6. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 558

  7. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  8. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 882

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1162

  10. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 280011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 5977

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1210

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1160

  7. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14717

  8. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 14811

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 13713

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 26 6 4489

  2. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 5 3 541

  3. Opinnäytetöistä iso apu

    PS-UUTISET 21.5. 09:51 6 3 514

  4. Tulva uhkaa jo Rovaniemeäkin

    PS-UUTISET 20.5. 19:47 3 0 464

  5. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 18 1 452

  6. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 1 1 425

  7. Torniossa auto täräytti ojarumpuun

    PS-UUTISET 20.5. 16:21 13 2 356

  8. Metsäshellin alueelle murtauduttiin

    PS-UUTISET 20.5. 17:21 9 2 303

  9. Rakentajamessuilla 2 000 kävijää Torniossa

    PS-UUTISET 20.5. 18:41 4 1 293

  10. PS-UUTISET 27.5. 12:35 444 0 275

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti