Musisoiden kohti joulua
- Vivi Palo tulkitsi Tuiki, tuiki tähtösen Länsi-Pohjan musiikkiopiston joulukonsertissa. Illan säestäjänä toimi Miika Tikkanen.
Konsertit
Jo syttyi valot tuhannet. Länsi-Pohjan musiikkiopiston joulukonsertti. Kemin Pirtillä 13.12.2011.Kaikkiaan kaksikymmentä esiintyjää pääsi lavalle Länsi-Pohjan musiikkiopiston joulukonsertissa Kemin Pirtillä tiistai-iltana. Konsertin avasi Elisabeth Nevala taidokkaalla pianoesityksellään Torakasta. Ellen Hietaharjun tulkitsema Paimen oli harkitsevainen ja Luukas Nevala johdatteli espanjalaisiin tunnelmiin Matadorin sävelin valkoisilla ja mustilla koskettimilla.
Miska Ollikainen viulussa ja Sebastian Ollikainen sellossa esittivät Joulupuu on rakennettu säntillisesti. Elsa Hasun viulukappale Taivahalle syttyi juuri soi varmasti. Yhteissoiton mukavuutta kuultiin Trio Flöjtin eli Lidia Partasen, Silvia Tofferin ja Olivia Niskalan yhdessä opettajansa Leena Niittyviidan tulkitessa kolme perinteistä joululaulua.
Olivia Säily selvitti näppärästi pianolla Sterkelin Saksalaisen tanssin. Nora Arpi tulkitsi määrätietoisesti Kaukisen Ritarien maan. Vivi Palolla oli herkkä ote viuluineen Tuiki, tuiki tähtösessä. Kiia ja Riina Kekäläisen selloissa oli mukavan vakaata soitantaa portugalilaisessa Nyt riemuiten tänne -sävelmässä.
Ronja Kåhlman huiluineen tarjosi pirteän esityksen Harrisin Scapinosta. Vuoden vaihtumista lähestyi Anni Setälä flyygelin äärellä Straussin Radetsky-marssin sävelin. Adele Partanen soitti mukavasti viulullaan Baklanovan Piirileikin. Sallamari Keinäsellä oli esitettävänään Tšaikovskin Leivon laulu.
Walking in the Air kuuluu perinteisesti myös joulun hittikappaleisiin. Tällä kertaa sen tulkitsi huilulla Jiaming Liang. Sampo Korrensalo viuluineen astuu pian armeijan harmaisiin. Tällä kertaa kuultiin Roden Kapriisi nro 2. Teknisesti soitto oli mukavasti hallussa, tosin puhtaus on puoli ruokaa.
EJ Posti

