Suomalainen odysseia
- Leila Lipiäisen Musta meri näyttää öljyiseltä paikalta.
Kuvataide
Meri Avoinna II. Meriaiheisen kutsunäyttelyn toinen osa Galleria Voimassa 23.12. saakka.Odotusten mukaisesti aiheen käsittely Galleria Voiman Meri avoinna -näyttelyn toisessa osiossa ei ole tavanomaista.
Suuri meri velloo jossakin sisimmässä, vaikka sen päällä olisi jo jäätä. Eero Österbergin Odysseuksen harharetkissä tapahtuu haaksirikko, kun auto räjähtää. Kulmikkaassa kuvaelmassa meri on kuurainen kynnöspelto, kalevalaiseen tapaan. Penelopea esittää peräpohjalainen maatalon emäntä. Veriset kyyneleet tippuvat hiljaa poskilla.
Onnellisesta lopustaan huolimatta Odysseuksen tarina on surullinen tarina. Mies menetti merillä parhaat vuotensa. Symbolisena ja taloudellisena yhtälönä meri voi siis tarkoittaa myös onnettomuutta.
Leila Lipiäinen näkee merialueet tärkeinä strategisina kohteina. Karttakuvissa mustat mantereet valtaavat Mustaa merta. Aiheen käsittely jää kuitenkin kellumaan.
Elina Hollannin Liukkaat ajatukset tuntuvat jatkavan odysseian teemaa. Tämän päivän seireeni hakee katsekontaktia. Se päättyy Essi Korvan simpukoiden peittämään rintakuvaan.
Essi Korvan veistos Kirkkaassa vedessä on hieno teos, vaikka saattaa säikytellä keskivertoa näyttelykatsojaa.
Miksi me koemme teeman ”meri” näin matalalla? Emme näe uljaita purjeita, emmekä suuria sankareita. Aiheen kokemisessa tuntuu olevan jotain hyvin henkilökohtaista.
Meri on lohduttaja. Israelilaisen Ari Folmannin elokuvassa Waltz with Bashir sotilaat menevät hakemaan helpotusta ahdistukseensa mereen.
Meren rannalle mennään selvittämään ajatuksia. Raili Kantolan tilkkutyöksi paljastuva Rauhan tyyssija on idyllinen rantasaunamaisema kaikilla mausteilla. Asiayhteydessä teos vaikuttaa ironiselta.
Ihan yhtä aurinkoista tunnelmaa ei näe Tuulikki Pörhölän Heijastuksissa. Sen äärelle voi kuvitella yksinäisen ihmisen kivelle istumaan.
Marja-Leena Hyvärisen veistosparissa Poutapilvi ja Biitsillä on selkeästi kesä. Idea tai haave lennähtää taivaan sinessä. Näyttelyssä teos on sijoitettu hieman kolkosti nurkkaan.
Melankolisine tuntoineenkin näyttelyn tunnelma on raikas. Kari Kuirinlahden kolmessa pienessä akvarellissa purjehditaan aavalla, mutta veneet ovat kulmikkuudessaan oudon vaatimattomia ja ujoja.
Erikoisilta näkökulmiltaan Galleria Voiman kaksi meriaiheista näyttelyä ovat olleet hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus. Niinpä taustalla olevan äänimaiseman johdattelemana voimme itsekin vajota meren syvyyksiin.
Meidän meremme eroaa maailman meristä vuodenaikojen mukaan vaihtelevine jyrkkine elementteineen. Se ei voi olla vaikuttamatta pohjoiseen mieleen.
Richard Kautto

