Ajattelen, siis en sodi
- Jenni Linturin esikoisromaani Isänmaan tähden on ollut sekä Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon että Finlandia-palkinnon ehdokkaana.
Kirjat
Jenni Linturi: Isänmaan tähden. 233 sivua. Teos 2011.”Jotkut sanovat, että mennyt oli mennyttä, mutta he olivat väärässä. Mennyt ei koskaan ollut vain mennyttä. Se oli myös nykyhetkeä ja tulevaa.” Tähän tulokseen on tullut sotaveteraani Kaarlo Vallas Jenni Linturin esikoisromaanissa Isänmaan tähden.
Samaan päätyvät myös Kaarlon Antti-serkku, romaanin keskushenkilö, ja hänen toverinsa Erkki, jotka isänmaallinen innostus ja seikkailunhalu houkuttelevat värväytymään natsi-Saksan SS-joukkoihin.
Kaikki kolme nuorukaista selviävät sodastaan hengissä, mutta kaikki heidät sota invalidisoi henkisesti.
Arka ja varovainen Kaarlo etsii sodan jälkeen mielenrauhaa sankariroolista. Saksan itärintamalla tappajan itsestään löytänyt Antti yrittää sopeutua rauhanajan elämään menneistä vaikenemalla. Itsetuhoinen Erkki huuhtoo muistojaan puhumalla ja juomalla.
Linturin romaani kulkee kahdessa aikatasossa. Nykyaika ja sodan ja siviiliin paluun vaiheet vuorottelevat paitsi luvuittain myös lukujen sisällä.
Kun 79-vuotias Antti putoaa katolta, hänen nykyisyytensä hapertuu entisestään ja sodan tapahtumat tunkevat esiin erilaisina aistiharhoina. Linturin taitoa kuvata Anttinsa pään kaoottista sisältöä ei voi kuin ihailla.
Mutta vakuuttavasti Linturi kirjoittaa myös kuollutta vaimoaan kaipaavan Kaarlon avuttomuudesta ja serkusten läpi elämän jatkuneesta viha-rakkaus-suhteesta. Musta puolensa on Antin ja Erkin aseveljeydessäkin.
Ulkoisesti romaanin tapahtumat ovat aika odotettavia, mutta pinnanalainen jännite on pakahduttava. Kun rajut tunteet padotaan ja piilotetaan, ihmisten kohtaamiset ovat räjähdysalttiita.
Saksan itärintamalta kirjailija maalaa painajaismaisia tilanteita ja näkymiä. Ne syntyvät lyhyillä virkkeillä täsmätyönä. Linturi luottaa nopeisiin ja yllättäviin kuviin, teräviin viiltoihin mässäilyn sijasta. Tässä romaanissa jos missä sota on hulluutta.
Välistä Linturin sivalteleva tyyli jää turhan vihjailevaksi ja lukijan arvuuttelun varaan, mutta romaanin omaperäiset kielikuvat ja runsas aforistinen aines tarjoavat yleensä pelkkää nautintoa.
Keskeistä tematiikkaa ovat syyllisyys- ja moraalikysymykset. Romaanin kolmikko painii syyllisyytensä kanssa kukin tavallaan, mutta lopputulos on sama: ”mitä muuta syyllisyys oli kuin ymmärrys siitä, ettei ollut paluuta”. Tekojensa seurauksia ei pääse pakoon.
Muun muassa siksi Linturin romaani järkyttää. Se näyttää, kuinka sota ja yleensäkin ajattelemattomat valinnat voivat raunioittaa koko elämän.
Se näyttää, että syyllisyys ei pyyhkiydy isänmaallisuuteen tai tottelemiseen vetoamalla. Sodan jälkeen on liian myöhäistä ymmärtää, että ”ajattelu oli jotain, mitä edellytettiin kaikilta”.
Siinä yksi Jenni Linturin vaikuttavan romaanin perusajatuksista.
Raija Hakala
