Joululaulut haastavat esittäjänsä
- Jani Rasinkangas ja Sanna Malo päättivät Länsi-Pohjan musiikkiopiston laulajien konsertin Kemin kirkossa Jouko Juntusen säestämänä Hiljaiseen joululauluun.
Konsertit
Kun joulu on. Länsi-Pohjan musiikkiopiston laulajien konsertti. Säestykset Minna Laitila, urut ja Jouko Juntunen, piano. Kemin kirkossa 20.12.2011.Länsi-Pohjan musiikkiopiston laulajien joulukonserttiin pääsivät kaikki halukkaat laulajat mukaan laulamaan. Niinpä kokonaisuudesta muodostuikin toistatuntinen joululaulujen kavalkadi. Joululauluja on mukava lauleskella. Mutta musiikinopiskelijalle perinteisen joululaulun esittäminen on haaste, ja toiset joululaulut ovat haasteellisempia kuin toiset.
Laulamisen lahja on ilo niin esiintyjälle kuin kuulijallekin. Tiistai-illan konsertissa kuultiin joululauluja Sylviasta sielunvaellukseen eli Varpusen jouluaamuun. Sanat kertovat lauluissa Beetlehemistä, Jeesuksesta, rauhasta, rakkaudesta, sydämen sykkeestä, hiljaisuudesta, kellojen soitosta, tähtien tuikkeesta. Kaikesta sellaisesta mitä on hyvä edes kerran vuodessa tavoitella hyvin mielin ja toivoa saavuttavansa.
Jani Rasinkangas seisahtui seimen ääreen turvallisen hallitusti. Hän on kehittynyt viime vuosina hyvin laulajana. Minna Laitila todisti, että kanttorilla on kantava ääni laulullaan pyhästä lapsosesta. Maria Temonen on tunnettu herkistä tulkinnoistaan, sopi erinomaisesti Sonnisen Rauhaan.
Markus Heikkilä on laulajana uusi persoonallisuus. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää. Eveliina Okkosella on myös kaunis ääni, josta todisti kuultu Oi joulun tähti pieni. Ismo Kangastien tulkinnat olivat vahvoja, ja varmaan tapaansa esiintyi myös Olli Kelhä. En etsi valtaa loistoa sai mietityn tulkinnan Sami Rasinkankaalta.
Tuula Piittinen sai tähdet säihkymään Nordqvistin laulussa Joulu loisteesi suo. Sanna Malon kaunista ja taipuisaa ääntä kuuntelee aina mielellään. Varpunen jouluaamuna soi koskettavasti. Tuomo Kinnunen oli Sylvian joululaulun parissa vakaasti ja vahvaäänisesti.
Sanna Malo ja Jani Rasinkangas päättivät konsertin Hiljaiseen joululauluun. Kaikki laulajat olivat ruusunsa ansainneet opettajansa Jouko Juntusen myötä.
EJ Posti

