Kohti suurta murrosta
- 1936 syntynyt Don DeLillo on arvostettu yhdysvaltalaiskirjailija. Hän tarkastelee teoksissaan nyky-Amerikan elämänmuotoja ja ilmiöitä.
Kirjat
Don DeLillo: Omegapiste. Suomentanut Helene Bützow. 124 sivua. Tammi 2011.Kun romaanissa ei ole kuin reilut sata sivua, ne luulisi lukevansa tuossa tuokiossa. Mutta yhdysvaltalaisen Don DeLillon Omegapiste vie aikaa.
Romaani yllättää jo rakenteellaan. Sen prologissa ja epilogissa muuan mies, jonka henkilöllisyys paljastuu vasta lopussa, tuijottaa tunnista ja päivästä toiseen New Yorkin Modernin taiteen museossa skottitaiteilija Douglas Gordonin videoteosta 24 Hour Psycho. Siinä Hitchcockin elokuva Psyko on hidastettu 24 tunniksi.
Varsinainen keskuskertomus tapahtuu kuitenkin autiomaassa ränsistyneessä talossa, johon entinen puolustusministeriön neuvonantaja Richard Elster on vetäytynyt ihmisten ulottumattomiin.
Paikalle saapuu nuori dokumentaristi Jim Finley ajatuksenaan tehdä Elsteristä ja hänen puheistaan minimalistinen filmi ”mies ja seinä” -periaatteella. Elster haraa vastaan ja Finleyn käynti pitkittyy pitkittymistään.
Ulkoista jännitettä romaaniin tuo Elsterin tyttären Jessien, ”poikkeusihmisen”, ilmestyminen isänsä luo. Hänen myötään tarinaan hiipii myös kauhun aineksia.
Hämmentävintä DeLillon romaanissa on tunnelma, tapahtumien hitaus, ihmisten suorastaan autistinen vaitonaisuus ja ajan ja tilan mittaamattomuus. Mieleeni nousi Albert Camus’n Sivullinen.
Koska romaanissa kommunikoidaan vähän, kaikki sanottu on merkityksellistä.
Kun Finley yrittää saada selville Elsterin tehtäviä puolustusministeriössä, vanha mies alkaa puhua hänelle oppi-isänsä ranskalaisen jesuiittapapin Teilhard de Chardinin Omegapiste-teoriasta. Sen mukaan maailma kulkee kohti yhä suurempaa monimutkaisuutta ja kollektiivista tietoisuutta, Omegapistettä. Kaiken tuhoa vai täyttymystä?
Elsterin erakoitumisen voi lukea vanhan miehen väsymisen ja pettymisen ilmauksena, mutta se on myös tietoinen vastaisku kiireen ja puheen täyttämälle maailmalle, matka kohti yksinkertaisuutta ja erillisyyttä, irtiotto teknologiasta ja ajan ja tilan puristuksesta.
Elster haluaa tehdä täyskäännöksen tai hypätä Omegapisteen jälkitilaan. Autiomaassa aika lakastuu ja elämä vetäytyy menneisyyteensä, kivettyy. Ihminenkin.
Kokemuksena autiomaassa eläminen on paljolti samanlaista kuin Gordonin videoteoksen katseluun uppoaminen.
Luetun ymmärtämistä helpottaa, jos tuntee Hitchcockin Psykon ja on ennakolta onkinut jotain tietoa de Chardinin ajatuksista. Mutta siltikin ensilukemalla romaanin muoto ja sisältö lähinnä raottuvat, niin paljon Don DeLillo viljelee erilaisia kulttuurisia viittauksia kielitieteistä paleontologiaan ja metafysiikasta haiku-runouteen.
Kun romaani kuitenkin samalla herättää vastustamattoman halun ottaa selvää itsestään ja arvostetusta kirjoittajastaan, se on mitä parhain valinta haastavaa lukukokemusta haluavalle.
Raija Hakala
