Improvisaatiota ja kiinteää muotoa

Levyt

Jazzissa improvisaation ja sävellyksen välinen suhde on monesti ollut jännitteinen; miten sovittaa yhteen improvisaation ennalta arvaamaton vapaus ja sävellyksen kiinteä muoto. Esittelyssä on nyt kolme kotimaista levyä, jotka vastaavat kukin omilla tavoillaan tähän kysymykseen.

Kerkko Koskinen Orchestra: Trains & Letters (Ricky-Tick Records 2011).

Kerkko Koskinen tuli takavuosien tunnetuksi suosikkibändi Ultra Bran keskeisenä hahmona. Hän on myös merkittävä jazzsäveltäjä, jonka aikaisempia töitä ovat trumpetisti Verneri Pohjolan ja Umon kanssa tehty ”Agatha” (2007) sekä Five Corners Quintetille ja Kansallisteatterille sävelletty ”Othello”.

Koskisen jazztyö saa jatkoa levyllä ”Trains & Letters”, jolla soittaa kotimaisista muusikoista koottu isohko orkesteri. Levy nousee mahtavaan lentoon heti alusta, kun musiikkia vauhdittaa junien kiihkeän etunojainen rytmi. Levyn vahvoja melodioita sävyttävät jazzyhteyksissä kuultu harvoin Koskisen cembalo, Panu Savolaisen lämminsointinen vibrafoni ja Teppo Mäkysen sähäkät rummut.

Kahdella raidalla luettavat Anna Viitalan ja Jukka Viirilän kirjoittamat kirjeet laventavat musiikin synnyttämiä elokuvallisia, jopa nostalgisia mielikuvia. Uskoisin, että jo 1920-luvun tulenkantajat olisivat mieluusti värittäneet tekstejään näin värikkään urbaanilla svengillä.

Markus Pesonen Hendectet: Hum (Unit Records, 2011).

Kun on pitkään seurannut kotimaista jazzia, eteen tulee harvoin aivan tuntemattomia nimiä. Kitaristi Markus Pesonen (s.1984) on kuitenkin tällainen uusi nimi ja samalla iloinen yllätys. Kuopiosta kotoisin oleva Pesonen kulkee eri teitä kuin nuoret suomalaiset jazzmuusikot yleensä menemällä Sibelius Akatemian sijasta opiskelemaan Kööpenhaminaan, Berliiniin ja Intiaan saakka.

Pesosen debyyttilevytys ”Hum” on kansainvälinen projekti, jonka hän levytti yhdessä tanskalaisten ja saksalaisten muusikoiden kanssa sveitsiläiselle levymerkille. Ollakseen kitaristin levy Pesosen kitara piiloutuu levyllä yllättävän paljon osaksi tummaa ja ankaraakin kokonaissointia. Pääpaino on siis Pesosen sävellysten värikylläisessä soundimassojen liikkeessä, jonka usein hidas kehittely välillä väistyy ja antaa tilaa svengille ja improvisaatiolle.

Pesosen sävellysten ohella Hendectet tulkitsee kaksi lainakappaletta, Charles Minguksen klassisen balladin ”Goodbye Pork Pie Hat” sekä alkuperäisversiolle yllättävän uskollisen ja raikkaan tulkinnan Beatlesin ”A Day in Lifesta”.

Kari Ikonen & Karikko: The Helsinski Suite (Eclipse Music 2011).

Säveltäjä ja pianisti Kari Ikosen suomalais-ranskalainen Karikko-sekstetti tulkitsee taiten ja vivahteikkaasti kuusi Ikosen sävellystä ja yhden Ellington-klassikon, Prelude to a Kiss. Nimestään huolimatta ”The Helsinski Suite” ei ole niinkään yhtenäinen sarja, vaan joukko ilmeiltään vaihtelevia sävellyksiä, joita yhtyeen vakuuttavan keskittynyt tulkinta yhdistää.

Yhtyeen omaperäisen soinnin osasia ovat mm. Sonny Heinilän huilut, Vincent Courtoisin sello sekä yhtyeenjohtajan nostalgisesti pulppuilevat moog-syntesoijan ja sähköpianon soundit. Huikean kaunis ”Segundo Tango Alegre” on pysäyttävä huipennus levylle, joka on Ikosen kolmas Karikko-yhtyeen nimissä. ”The Helsinski Suite” täyttää kirkkaasti hienojen edeltäjiensä (Karikko, 2001 ja Oceaphonic, 2008) asettamat korkeat odotukset.

Jukka Piiroinen