Monoa yhteiskunnalle

Kuvataide

Lepositeet. Harri Puron akryylimaalauksia Galleria Voimassa 29.1. saakka.

Harri Puro haluaa räväyttää ruudun täydeltä anarkiaa ja ahdistusta. Kantaaottava taide ei siis ole kuollut, vaikka se on viime aikoina keskittynyt enemmän ulkomaisiin ongelmiin. Missä ovat tämän päivän Harro Koskinen ja Mattijuhani Koponen?

Maalaustaiteellisena esikuvanaan Puro tuntuu pitävän enemmän amerikkalaista Francis Baconia. Ihmisyyden kääntöpuolen kuvaajana Baconilla oli tapana kuvata figuurinsa alastomina ja nahattomina. Totta kai riippuvaa grillikylkeä on nähty sittemmin aika paljon kuvataiteessa. Myös kotimaisessa. Bacon ei ollut sanan varsinaisessa merkityksessä yhteiskunnallinen taiteilija. Hänen yhteiskuntakriittisyytensä alkaa ristiinnaulitsemisesta. Tässä suhteessa Harri puron julistava yhteiskuntakritiikki jää puolitiehen. Se edustaa melko suoraa 1970-1980 -luvun punkia, mutta aika lailla ilman ironiaa.

Ihmisen ja yhteiskunnan olemusta on analysoitu vuosisatojen saatossa. Sitä ovat vatkanneet Marx ja Freud, Jung, Gandhi ja Hitler.

Harri Puron maalaustapa muistuttaa julistegrafiikkaa. Parhaimmillaan se on elävää, mutta usein turhan jäykkää. Varsin goyalaista raadollisuutta Puron teoksiin ei pääse kehittymään. Myöskään ehdoton keskisommittelu ei aina tue teosten maailmaa. Se tekee teoksista raskaita. Kun ihmiskuntaa katsoo suoraan silmiin, maailma ei ehkä ole muuttunut kovin paljoa. Pornolehtiä ja kaljaa voi ostaa avoimesti, eivätkä kaikki enää vieroksu homoutta. Kovat ja kyyniset arvot valtaavat jälleen alaa. Ehkäpä pieni renessanssi menneiltä kapinan vuosikymmeniltä onkin paikallaan. Pienen ihmisen kohtalo suurissa rattaissa on aina yhtä surullinen. On parempi sanoa kuin jättää sanomatta.

Richard Kautto