Mukavien pianistien ilta
- Elisa Aho (vas.), Tiina Hyväri, Iida-Maria Hietamäki, Milan Heiskanen, Mikael Nevala, Aino Romsi, Elisabeth Nevala, Sallamari Keinänen ja Laura Huhta.
Konsertit
Pianistien konsertti. Kemin Pirtin salissa 23.1.2012.Kahdeksan Virve Räisäsen piano-oppilasta Länsi-Pohjan musiikkiopistosta esiintyi Kemin Pirtillä maanantaina. Aino Romsi aloitti hallitusti Kantalan sävelmillä Esitys alkaa ja Jonglöörit. Pasi Porttikiven piano-oppilas Mikael Nevala tarjosi näppärän tulkinnan Kilpiön Tulisesta tanssista.
Elizabeth Nevala ja Laura Huhta löysivät Diabellin Allegrosta nelikätisesti mukavasti istuvan rytmin ja poljennon. Elisa Aho esitti Carollin Merenneidot sopuisasti.
Sallamari Keinänen on osallistumassa Madetojan pianokilpailun alle 13-vuotiaiden katselmukseen. Hän esiintyi kahdesti. Erityisen hyvin olivat hallussa Pappin Hyppivät kalat sekä Sonnisen Valkopippurin kolmas osa. Ne olivat riemastuttavaa kuultavaa. Tosin myös Diabellin Sonatiini, Tšaikovskin Leivon laulu ja Bechin Giuetta olivat hallinnassa tarjoten nyansseja korvien iloksi tasaisen varmoin ottein.
Erityistä tsemppiä kuultiin Paganon tunnetussa Mustan kissan tangossa, jonka esittivät viisikätisesti Elisabeth & Mikael & Luukas Nevala. Hellerin Romanttinen etydi op 46 nro 16 oli mielenkiintoisesti lähestyttävä unkarilainen teos, jonka esitti Iida-Maria Hietamäki.
Tiina Hyvärin tulkitsemassa Chopinin Valssissa e-molli kuultiin sävelten lentoa ja romanttista eleganssia. Konsertin huikaisevaksi päätökseksi kuultiin Milan Heiskasen esitys Rautavaaran Etydistä Kvartit op 42. Loistavia esityksiä pianistien konsertissa koko illan. Konsertti kuullaan Radio Prossa su 29.1. klo 13.15.
EJ Posti

