Idealismia ilmasta

Kuvataide

Kaupunkikuvia ja maisemia sekä Työmiehen kädet. Kristian Krokforsin ja Anu Riestolan teoksia Kemin taidemuseossa.

Aeromantiikkaa! kirjoitti taitelija J.O. Mallander 1980-luvulla Kristian Krokforsin teoksista.

Mallanderin luonnehdinta oli osuva, sillä Krokfors katsoo maailmaa mielellään taivaalta.

Krokfors muuttaa geometrisen abstraktion takaisin olevaiseksi. Reliefimäisissä kuvissa on taloja, kyliä ja kaupunkeja. Ne kuvaavat ihmisen ajattelua ja maailmanmuodostusta. Vaikka henkinen elämämme on kaoottista, me haluamme elää järjestyksessä olevassa todellisuudessa.

Krokforsin teoksissa ihmisen kädenjälki näkyy, mutta ei enää ihmistä.

Teokset edustavat erilaisia asumistapoja. Maalauksessa Suburbia 2 on havaittava suomalainen pikkutaajama. Sitä hallitsevat kirkko ja hallintorakennukset. Köyhempi väki asuu kerrostaloissaan vähän ulompana. Kylää ympäröi vartiotornien rivi.

Tuo henkinen vartiointi voi toisaalta olla vapauden hinta. Teoksessa Suburbia1 voisimme olla Los Angelesin esikaupunkialueella. Yksilöllinen asuminen katoaa massaan. Rahakaan ei takaa elintilaa.

Itse teos ei ole Suburbia 2:n tapaan palasina hajallaan. Sen tiiviys on aistittavaa. Katsoja voi itse jatkaa mielessään etääntymistä ja kohoamista, kunnes avaruudesta näkyy vain pistemäisiä valoja.

Krokfors asettaa kysymyksiä, mutta ottaa myös kantaa. Hänet voi nähdä yksilöllisyyden puolustajana. Kuvien esteettisestä rauhallisuudesta huolimatta ahtaus puristaa kaupunkimaisemaa.

Kylänäkymässä Townscape oudon viehättävä valo siunaa taajamaa.

Krokforsin öisissä kaupunkinäkymissä ikkunat muodostavat valaistujen neliöiden juhlakulkueita. Ne saavat kuitenkin miettimään asumisen ja olemisen arvoa. Näkyykö elämästämme ulospäin vain vastakkaisella seinällä häilyvä TV-kuva?

Krokforsin vuoret ja kukkulat ovat kuin ihmisen rakentaman design-maisema. Ranskan kuninkaat aloittivat puutarhansa muokkaamisen luonnottoman taideteoksen suuntaan. Myös suomalainen metsänistutustekniikka tuottaa samanlaisia tuloksia. Kansallismaisemassa huomaa yllättäen koivujen asettuvan tuiki suoraan riviin.

Krokfors on pedantti taiteilija, joka leikkii hienosti modernin ja geometrisen taiteen rajoilla.

Näin näyttely liukuu Anu Riestolan Urho Kekkosen aikaan. Itse Pääjehu hymyilee maalauksessa Ravintokolmion pää.

Kekkosen ajan työmiehet rakensivat Krokforsin kuvien kaupunkirakenteet. He myös asuttivat betoniset kaupunkitalot.

Riestolan työmiehen käsiä esittävissä valokuvissa hurjilta näyttävät jänteiset ja kuluneet jäsenet panevat miettimään, miltä näyttävät tämän päivän näyttöpäätetyöläisen maha ja selkä?

Riestola ei kuitenkaan ole paneutunut tutkimaan aihettaan Auguste Rodinin tai lihaksiston kuvaamiseen perehtyneiden taitelijoiden tapaan. Maalaus Käsivarsi jää koloristisena ja valoisana tässä puolitiehen.

Näin sekatekniikkatyö Kämmenellä on Riestolan teoksista maalauksellisesti mielenkiintoisin. Ihon uurteet muistuttavat lehtiruoteja ja tummat varjot verhoavat valkoisia suonia. Olemme orgaanista ainesta. Mitä työ ja elämä meissä lopulta saavat aikaan?

Monelta työmieheltä lapsuus loppui liian aikaisin. Se myös lopetti usein heidän lastensa lapsuuden. Kaunis kukkaketo hiipuu maalauksessa Lapsuuden loppu. Kuollut lintu on puristumassa työrukkaseen.

Työssä, lisääntymisessä, rakentamisessa sekä asumisessa on kyse jatkuvuudesta. Meillä on länsimaissa usein mahdollisuus valita siihen yksilöllinen tie. Kuitenkin elämme vain suuressa muurahaiskeossa. Onko meille enää tarjolla mummonmökkiä, jonne voimme lopuksi käpertyä viettämään aikaamme?

Riestolan näyttelyosuus on Krokforsiin verrattuna epätasainen. Toisaalta se pyrkii tuomaan esiin erilaisia näkökulmia. Tietynlainen romantiikka kiehtoo kumpaakin taiteilijaa. Riestola on halunnut kunnioittaa työmiestä ilman raakaa saksalaista ekspressionismia.

Riestolan Hautomo tuntuu jatkavan Krokforsin etäisyyteen kurkottavia kukkuloita. Ihmisen arvo on muuttumaton tekijä maailmankaikkeudessa.

Richard Kautto