Arvostelut

Päivitetty 7.2.2012 05:35, julkaistu 7.2.2012 03:30

Trubaduurin karisma puree vanhoilla päivillä

Levyt

Leonard Cohen: Old Ideas (Columbia)

Leonard Cohen nauttii vanhoilla päivillään lähes puolijumalan asemasta. Vaikkei hänen tuotantonsa juhli hittilistoilla, esimerkiksi loppuunmyydyn Hartwall Areenan maratonkonsertit kertovat kyseenalaistamattomasta kunnioituksesta laulaja-lauluntekijää kohtaan.

Ikä ja kokemus kuuluvat luonnollisesti 77-vuotiaan suorituksessa. Cohenin laulu on muuttunut 1967 ilmestyneen debyytin jälkeen raa’an tuumailevasta folkista yhä enemmän puheääntä muistuttavaksi matalaksi kähinäksi. Trubaduurille seikka ei onneksi ole haitallinen, sillä karisma kuultaa läpi, ja vokaalit on laitettu kuulumaan hyvin intiimillä tavalla soitannan päälle.

Ajan myötä musiikista on tullut viihteellisempää. Cohenin myöhempien vuosien levyjä on joskus vaivannut liian iso ja siloteltu tuotanto, runoilijan ominaislaatu kun toimii parhaimmillaan mahdollisimman alastomana. Onneksi taustakuorot ja puhaltimet ovat uudella levyllä tyylitajuisessa käytössä.

Old Ideas on raukeaa, yksinkertaisuudessan harkittua ja aseistariisuvan kaunista musiikkia – jälleen uusi sulka legendan hattuun.

Paul McCartney: Kisses on the Bottom (Hear Music)

Beatle-Paul aikoo julkaista tänä vuonna myös rocklevyn, mutta sitä ennen on vuorossa miehen ekskursio vanhan, jatsahtavan viihdemusiikin maailmaan. Kisses on the Bottomin äänimaailmassa ovat pääosassa pystybasso, piano, suditut rumpukompit ja jousikuorrutteet.

Vaikka tällaista musiikkia käytetään nykyisin lähinnä taustamusiikkitarkoituksessa, Kisses on the Bottom on kiistattoman taidokas suoritus. McCartney laulaa hienon lempeästi, ja käypä Eric Claptonkin antamassa taidonnäytteen kitaran varressa.

Paulin idea oli tehdä rauhallista musiikkia ihmisille, jotka haluavat työpäivänsä jälkeen istahtaa teekupin tai viinilasin ääreen. Helppoa kuunneltavaa Kisses on the Bottom onkin, eikä sitä kannata lähteä vertaamaan McCartneyn painavampiin suorituksiin. Sympaattinen albumi toimii varmasti tarkoituksessaan.

Ville Leinonen & Majakan soittokunta: Aaukeaaukeaaukeaa cd + dvd (Sound of Finland)

Ville Leinosen Majakanvartijan uni oli uusi, hämmentävä askel ennestäänkin kunnianhimoisen musiikintekijän uralla. Sillä chansoneihin mieltynyt runopoika ja iskelmäprinssi heittäytyi tajunnanvirtaisempiin maailmoihin, mainosten irvokkaasta looppisoundista aina gospelhenkiseen maailmanmusiikkiin.

Aaukeaaukeaaukeaa toimii kuin laajennuksena alkuperäiseen levyyn. Sen cd sisältää Leinosen itsekseen tekemän demoversion albumista ja levyn kylkiäisenä ilmestyneen radiokuunnelman. Dvd:llä taas nähdään levyn ensiesitys konserttitilanteessa, kertakaikkisen hieno musiikkivideo sekä konseptin huomioon ottaen sopivan hämärä dokumentti.

Leinosen koko arvon näkevät ehkä vasta jälkipolvet.

Heikki Romppainen


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Ex-pelaajatähti Mihajlovic Serbian päävalmentajaksi

    URHEILU 21.5. 18:27 00

  2. Tukholman AIK hankki Pirneksen

    URHEILU 21.5. 18:28 00

  3. Olympiatuli sammui ja syttyi

    URHEILU 21.5. 18:27 00

  4. Pelipaita myytiin 3,5 miljoonalla eurolla

    URHEILU 21.5. 18:27 00

  5. Nadal sai hyvityksen viimevuotisesta Roomassa

    URHEILU 21.5. 18:27 00

  6. Afganistan ottaa turvallisuusvastuun vuoden kuluttua

    ULKOMAAT 21.5. 17:52 10

  7. Syyrian levottomuudet leviämässä myös Libanoniin

    ULKOMAAT 21.5. 17:52 10

  8. Kaksi miestä tunnusti karhun salakaadon

    KOTIMAA 21.5. 17:48 10

  9. Raahen kultakaivos joutunee laskemaan vettä luontoon

    KOTIMAA 21.5. 17:48 10

  10. Ohikulkijoita potkittiin kauppakeskuksessa Vantaalla

    KOTIMAA 21.5. 17:44 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 300011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 286

  3. Leijonat allapäin: ”Pataan tuli, vain luu jäi käteen”

    URHEILU 20.5. 18:45 236

  4. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 181

  5. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 351

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  7. MM-finaali: Malkinin hirmuveto sinetöi Venäjän mestaruuden

    URHEILU 20.5. 21:14 132

  8. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 16.5. 14:43 299

  9. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 27.5. 12:35 4440

  10. Immosella iso romahdus

    URHEILU 20.5. 18:59 110

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 300011

  2. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 9911

  3. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 6211

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    ULKOMAAT 12.12. 10:49 5977

  5. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 996

  6. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 558

  7. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  8. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 882

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1162

  10. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 300011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 5977

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1210

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1160

  7. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14717

  8. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 14811

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 13713

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 26 6 4673

  2. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 6 3 573

  3. Opinnäytetöistä iso apu

    PS-UUTISET 21.5. 09:51 6 3 527

  4. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 1 1 497

  5. Tulva uhkaa jo Rovaniemeäkin

    PS-UUTISET 20.5. 19:47 3 0 469

  6. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 18 1 454

  7. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 3000 11 372

  8. Torniossa auto täräytti ojarumpuun

    PS-UUTISET 20.5. 16:21 13 2 358

  9. Metsäshellin alueelle murtauduttiin

    PS-UUTISET 20.5. 17:21 9 2 303

  10. Rakentajamessuilla 2 000 kävijää Torniossa

    PS-UUTISET 20.5. 18:41 4 1 293

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti