Kulttuuri

Päivitetty 29.1.2010 13:40, julkaistu 20.1.2009 11:57

Pakkasukko irrottelee jazzia, bluesia ja mustalaisswingiä

Kuva: Tuntematon
Hannu SarralaLähetä palautetta toimittajalle
The Dirty Robbers Englannista vannoo 60-luvun rhythmrsquo;n blues -henkeen. Bändin kuvakin on tehty aikakauden sävyyn ja tyyliin.

Bluesiin, jazziin ja mustalaisswingiin erikoistunut Pakkasukko-tapahtuma nähdään lisäbrändiksi Kemin talviseen matkailutarjontaan.

 

– Se järjestetään jo neljännen kerran, ja kiinnostus lisääntyy. Viime vuonna viikonloppu veti kuulijoita kuutisensataa, kertoo Pakkasukon järjestäjiin kuuluva Antti Pasanen.

 

Tapahtumaa pyritään kehittämään edelleen. Sitä ryhtyy tulevaisuudessa vetämään marraskuussa perustettu Kemin rytmimusiikin ystävät ry. Samalla hoetaan hotelli Merihovin lisäksi muitakin yhteistyökumppaneita.

 

– Pakkasukon ympärille voisi rakentaa muitakin tapahtumia. Uuden yhdistyksen eli Rymyn haaveissa on herättää nukuksista Zanzibar Club. Haaveissa on järjestää kesällä joitakin juttuja, vaikkapa isompi kesätapahtuma.

 

Mustalaismusaa

 

 

Kun viime vuonna Pakkasukon oheistapahtuma oli soitinnäyttely ja -työpaja, tällä kertaa workshopin aiheena on gypsyswing-kitaransoitto.

 

Suuren yleisön paremmin Django Reinhardt -soundina tuntemaan manouche-jazziin ja sen soittotekniikkaan opastavat ranskalaiskitaristit Chriss Campion ja Frangy Delporte erillismaksullisessa kabinettikoulussa.

 

Heidän Hot Club -yhtyeensä on myös festivaalin kaukaisin vieras. Englannista saapuu The Dirty Robbers, jonka kitaristi ja laulusolisti Oliver Darling kävi esiintymässä ’07 Pakkasukossa Mike Sanchezin The Portions -bändissä.

 

Dirty Robber vetää rhythm’n bluesia 60-luvun tapaan, jolloin siinä yhdistyvät rock’n roll ja blues.

 

– Vapaan koulukunnan ikimuistoiset bändit kuten Rolling Stones, Beatles ja Fleetwood Mac veivasivat biisit rennosti ulos ja tekivät niistä eläviä. Me haluamme samaa, kun kukaan muu ei tunnu seikkailevan tällä R&B:n alueella, Oliver Darling kertoo tiedotteessaan.

 

Kotimaista kärkeä

 

 

Kotimaista kärkeä ovat Lester Peabodyn (Jussi Hautakankaan) The Johnny Bonanza Show, Pepe Ahlqvistin blueskokoonpano The Powershake Big Beat, Whistle Bait ja Nieminen & Litmanen.

 

Lähimmät musisoijat tulevat Kemistä ja Torniosta. Tepa Lukkarisen De Soto viettää 25-vuotisjuhlaa. Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Nina Höynälä puolestaan on lupaavimpia nuoria kotimaisia jazzlaulajia.

 

Pakkasukon bändivalikoima on sellainen, että Pasanen uskoo tarjonnan parhaiten viehättävän ikäryhmää 30-60, ulkopuolella jääviä karsimatta.

 

– Kokonaisuutena blues ja jazz ovat aika tasavahvoja ohjelmistossamme.

 

Merihovin kahdessa kerroksessa kuullaan musiikkia perjantaina ja lauantaina. Aloitusaika on inhimillisesti klo 20, ja yläkerrassa jatketaan aamuyöhön puoli kahteen, Ankkurin puolella puoli neljään.

 


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Ex-pelaajatähti Mihajlovic Serbian päävalmentajaksi

    URHEILU 21.5. 18:27 00

  2. Tukholman AIK hankki Pirneksen

    URHEILU 21.5. 18:28 00

  3. Olympiatuli sammui ja syttyi

    URHEILU 21.5. 18:27 00

  4. Pelipaita myytiin 3,5 miljoonalla eurolla

    URHEILU 21.5. 18:27 00

  5. Nadal sai hyvityksen viimevuotisesta Roomassa

    URHEILU 21.5. 18:27 00

  6. Afganistan ottaa turvallisuusvastuun vuoden kuluttua

    ULKOMAAT 21.5. 17:52 10

  7. Syyrian levottomuudet leviämässä myös Libanoniin

    ULKOMAAT 21.5. 17:52 10

  8. Kaksi miestä tunnusti karhun salakaadon

    KOTIMAA 21.5. 17:48 10

  9. Raahen kultakaivos joutunee laskemaan vettä luontoon

    KOTIMAA 21.5. 17:48 10

  10. Ohikulkijoita potkittiin kauppakeskuksessa Vantaalla

    KOTIMAA 21.5. 17:44 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 300011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 286

  3. Leijonat allapäin: ”Pataan tuli, vain luu jäi käteen”

    URHEILU 20.5. 18:45 236

  4. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 181

  5. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 351

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  7. MM-finaali: Malkinin hirmuveto sinetöi Venäjän mestaruuden

    URHEILU 20.5. 21:14 132

  8. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 16.5. 14:43 299

  9. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 27.5. 12:35 4440

  10. Immosella iso romahdus

    URHEILU 20.5. 18:59 110

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 300011

  2. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 9911

  3. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 6211

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    ULKOMAAT 12.12. 10:49 5977

  5. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 996

  6. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 558

  7. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  8. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 882

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1162

  10. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 300011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 5977

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1210

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1160

  7. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14717

  8. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 14811

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 13713

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 26 6 4658

  2. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 6 3 568

  3. Opinnäytetöistä iso apu

    PS-UUTISET 21.5. 09:51 6 3 525

  4. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 1 1 493

  5. Tulva uhkaa jo Rovaniemeäkin

    PS-UUTISET 20.5. 19:47 3 0 469

  6. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 18 1 454

  7. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 3000 11 372

  8. Torniossa auto täräytti ojarumpuun

    PS-UUTISET 20.5. 16:21 13 2 358

  9. Metsäshellin alueelle murtauduttiin

    PS-UUTISET 20.5. 17:21 9 2 303

  10. Rakentajamessuilla 2 000 kävijää Torniossa

    PS-UUTISET 20.5. 18:41 4 1 293

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti