Mustaparta sai pitkäsoittolevyn
Mustaparta on saanut oman pitkäsoittolevyn, joka on nimeltään Torniosta Tukholman Vanhaankaupunkiin. Levyn on hurjassa luomisvimmassaan säveltänyt ja sanoittanut Esa Rautiainen viimekesäisen, menestyksekkään teatteriesityksen hengessä.
– Se oli niin oivallinen kertomus, että siitä oli helppo vääntää lauluja, Rautiainen kertoo. Lisäksi hän haki inspiraatiota omista lapsuusmuistoistaan Kemin Laitakarista Perämeren rantamaisemista.
Levyllä on 12 kappaletta, joista yhdeksän on Rautiaisen tekemiä. Lisäksi mukana on kolme Bellmannin vanhaa laulua
– Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen, tosi kiva proggis, kertoo Rautiainen, jolla oli hyvänä apuna Kimmo Klemettinen, joka on toiminut äänittäjänä ja myös soittaa levyllä yhdessä Rautiaisen, Jani-Petteri Häggin, Kari Hautalammen, Raimo Pohjasen ja Arto Kiimalaisen kanssa.
Rautiainen laulaa miehisen rouheat ja puolisonsa Elina Söderström huikean kuulaan kauniit kappaleet.
Levyä on saatavissa Victoriantorin Mustaparta-aitasta ja Tornion Matkustajakodilta. Myös jakelu Töölön Musiikkitukun kautta on vireillä.
Levylle on luvassa myös jatkoa.
– Uusia lauluja on työn alla, Rautiainen lupailee.


Kuulin jo viime sunnuntaina Mustaparta-lauluja Saara Piessa-Pohjanpellon taidenäyttelyn avajaisissa, missä Esa ja Elina esiintyivät uusilla lauluillaan. Olivat mukavia lauluja ja hyvin esitettyjä. Kiitos!
Sain levyn, olen soittanut sitä jo kotonakin täällä Forssassa. Terveisiä Tornioon,siellä on aina mukava käydä. Maila Henriksson
Ilmoita asiaton kommentti