Kemiläinen Eemeli Pehkonen jatkoon Idolsissa
Kemiläinen Eemeli Pehkonen, 27, selvitti tiensä jatkoon Idols-kilpailun Vaasan koelauluista. Tuomarinelikon Jone Nikulan, Laura Voutilaisen, Tommi Liimataisen ja Herra Ylpön edessä Pehkonen sipaisi Deep Purplen When a Blind Man Cries -kappaleen. Bändilegenda julkaisi kappaleen vuonna 1972 Never Before -singlen B-puolena.
Vakuutusyhtiö Turvan asiamiehenä työskentelevä Pehkonen tunnetaan myös kemiläisen Seven A.M. -yhtyeen laulusolistina. Yhtye coveroi muun muassa amerikkalaisen glamrockyhtye Mötley Crüen tuotantoa.
MTV3:n Idols-sivustolla Pehkonen kertoo harkinneensa mukaan Idolsiin pyrkimistä monena vuonna.
– Jostain syystä en ole saanut lähdettyä. Tänä vuonna bändin basisti (Tapio Kalasniemi) sanoi, että nyt jos et lähde, niin läsäyttää minua kypärään.
Vaimonsa Jenni Pehkosen kanssa Vaasasta jatkolipun teatteriviikonloppuun hakenut Pehkonen sanoo musiikin kuuluneen elämäänsä jo kymmenvuotiaasta nassikasta lähtien.
Pehkosen lisäksi tasokkaiksi kehutuista Vaasan koelauluista jatkoon kelpuutettiin 15 laulajaa. Oulun koelauluista jatkoon pääsi muiden muassa Torniossa lauluoppinsa saanut Niina Kähönen.

