Selvitys puoltaa Helsingin Guggenheim-museota – hinta 140 miljoonaa
- Guggenheim Museum Bilbaota on pidetty yhtenä vertailukohtana Helsingin hankkeelle.
Guggenheim-säätiön selvitys puoltaa odotetusti Guggenheim-museon perustamista Helsinkiin. Sijaintipaikaksi ehdotetaan kaupungin omistamaa tonttia Katajanokalta, Eteläsataman rannasta.
Säätiön selvityksessä museorakennuksen arvioidaan maksavan 140 miljoonaa euroa. Guggenheim-lisenssin hinta 20 vuoden jaksolta on noin 24 miljoonaa euroa.
Museon kokonaispinta-ala olisi 12 000 neliömetriä, josta kolmannes näyttelytilaa.
Raportti olettaa museon houkuttelevan puoli miljoonaa kävijää vuodessa. Heistä noin 300 000 tulisi kotimaasta.
Selvityksen mukaan museo keskittyisi erityisesti muotoiluun ja arkkitehtuuriin.
Päätös Guggenheim-museon rakentamisesta vaatii kaupunginvaltuuston ja Guggenheim-säätiön hallituksen hyväksynnän.
Helsingin kaupunginhallitus aloittaa asian käsittelyn 30. tammikuuta. Kaupunginvaltuusto pohtii asiaa 15. helmikuuta.
Guggenheim Helsingin avaaminen on raportin etenemissuunnitelmassa merkitty vuodelle 2018.


Vastaus alla olevalle:
-Benjamin Guggenheim (26. lokakuuta 1865 ? 15. huhtikuuta 1912) oli yhdysvaltalainen kaivosmagnaatti, ja oli yksi aikansa rikkaimpia ihmisiä. Loppuelämänsä aikana hän asui vakituisesti Pariisiissa Ranskassa. Guggenheim matkusti rakastajattarensa Madame Leontine Pauline Aubertin kanssa Titanicin ensimmäisessä luokassa ja menehtyi laivan haaksirikossa.
Meyer Guggenheimin (1828?1905) poika Benjamin Guggenheim syntyi Philadelphiassa Pennsylvanian osavaltiossa kaksitoistahenkiseen suurperheeseen.
Vuonna 1894 Guggenheim meni naimisiin Floretta Seligmanin, lupaavan newyorkilaispankkiirin tyttären, kanssa. Heille syntyi kolme tytärtä, Benita, taiteenkerääjä Peggy Guggenheim ja Hazel.
Kun Meyer Guggenheim kuoli 1905, sai Benjamin Guggenheim perintönä suuren rahasumman. Muutamien huonojen sijoitusten jälkeen hänen omaisuutensa väheni, ja hän etääntyi vaimostaan joutuessaan liiketoimien vuoksi viettämään runsaasti aikaa poissa pariskunnan New Yorkissa sijaitsevasta kodista. Hänellä oli asunto Pariisissa Ranskassa, josta hän oli palaamassa Yhdysvaltoihin RMS Titanicilla yhdessä rakastajattarensa, ranskalaisen laulajan Madame Léontine Pauline Aubertin (1887?1964) kanssa. Guggenheimin hytti oli B82.
Kun loistoristeilijä törmäsi jäävuoreen ja alkoi upota, Guggenheimin korviin kantautui uutinen, että pelastusveneissä oli paikkoja vain puolelle laivallaolijoista. Hyttipalvelija Henry Samuel Etches onnistui pukemaan pelastusliivin herra Guggenheimin ylle välittämättä tämän protestoinnista, ja pelastusliivin päälle hän sovitti vielä paksun villapaidan ja lähetti hänet ylös venekannelle.
Guggenheim tiesi kuolevansa, sillä veneisiin päästettiin vain naiset ja lapset. Varmistettuaan, että Madame Aubert ja tämän palvelijatar neiti Emma Sägesser olivat turvassa pelastusveneessä, Guggenheim ja hänen miespalvelijansa Victor Giglio palauttivat pelastusliivit stuertille, palasivat hyttiinsä ja vaihtoivat ylleen parhaat vaatteensa.
Titanicin vajotessa syvempään Guggenheimin kerrotaan sanoneen "We've dressed in our best, and are prepared to go down like gentlemen" (Olemme pukeutuneet parhaimpiimme upotaksemme kuin herrasmiehet). Myöhemmin hän pyysi stuerttia kertomaan vaimolleen, että oli tehnyt parhaansa murhenäytelmän keskellä.
Parhaimpiinsa pukeutuneena, noin kello kaksi aamuyöllä 15. huhtikuuta 1912, Guggenheim ja hänen palvelijansa nähtiin istumassa kansituoleilla nautiskellen brandyä ja poltellen sikareja Titanicin upotessa yhä kiihtyvällä vauhdilla. Benjamin Guggenheim oli yksi Titanicin haaksirikon yli 1 500 kuolonuhrista. Hänen ruumistaan ei ole löydetty.
Ilmoita asiaton kommentti