Syväkankaan koululle tehtiin kemiläistä taidetta
- Kaisa Nurmisen Jonain päivä -teosparin osa nousee portaiden pieltä.
Syväkankaan koulun reilut 500 oppilasta saa perjantaina tuntumaa siihen, miten taidenäyttelyn avajaisissa käyttäydytään.
– Koulumme taidehankinnat vihitään silloin virallisesti puhein ja musiikkiesityksin, sanoo rehtori Pertti Henttinen.
Kaupunkilaiset voivat tutustua uuteen kemiläisen taiteen huippukatselmukseen Syväkankaan koululla, jossa on perjantaina 20.1. kaikelle kansalle avoimet ovet klo 14-16.Syväkankaan koulun peruskorjauksen ja uudisrakentamisen yhteydessä toteutettiin Kemissä ylläpidettävää prosenttiperiaatetta, jolla julkisrakentamiseen kuuluu myös rakennusten kaunistaminen.
– Meillä on ilo saada tiloihimme ja seinillemme paikallista kuvataidetta. Se on kuin kuorrutusta komean kakkumme päälle, Henttinen jatkaa.
Kemin kaupungin kiinteistöjen kaunistamistyöryhmä puheenjohtajanaan taidemuseon intendentti Minna Korolainen ja jäseninään toimistoarkkitehti Hannu Paakkolanvaara ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Päkkilä valitsi kolmetoista kemiläistä kuvataiteilijaa työhön.
Taiteilijat ovat Sauli Miettunen, Marjo Hyttinen, Riitta Moilanen (luopui tehtävästä), Merja Laine, Teuvo Ypyä, Pirjo Nykänen, Seppo Mikkanen, Anu Riestola, Anna-Liisa Savukoski-Virsunen, Anna Alm, Anni Kuula, Kaisa Nurminen ja Linda Arola.
Tehtävä oli ihanteellinen taiteilijoille: valmiit tilat jätettiin puhtaaksi vapaaseen kuvalliseen suunnitteluun. Tyhjä interiööri innosti.
9. luokan kuvataideryhmä on myös työstänyt oman teoksensa. Veera Aittola, Montree Hannuksela, Iida Honkavaara, Julia Kaasinen, Hao Pham, Jonna Salmi, Sinivuokko Tapio ja Patrik Viitala valmistivat tiffany-tekniikalla lasityön ruokasaliin.

