Tieto Ultra Bran esiintymisestä herätti tunteita
- Ultra Bra -yhtye (arkistokuva).
Tieto Ultra Bran esiintymisestä Pekka Haaviston tukikonsertissa Helsingin jäähallissa 30. tammikuuta herätti paitsi runsaasti kiinnostusta myös monen sortin tuntemuksia.
Facebook-keskustelussa närää aiheutti ainakin se, että lipputoimisto ei enää vastaa, sivu on nurin ja puhelinpalvelu on tukossa.
Jotkut pahoittelivat sitä, että tukikonsertti järjestetään vain Helsingissä.
– Ei olisi huono idea järjestellä noita tukikonsertteja muuallekin, kuului yksi kommentti.
– Joensuuhun, Kuopioon tai jonnekin Keski-Suomeen kans konsertti, toivoi toinen.
Lipputoimiston tukkeutuminen kertoo Ultra Bran suosiosta. Yhtyettä ylistettiin myös upeasta kannanotosta. Ihan kaikki eivät kuitenkaan jaksaneet Ultra Bran esiintymisestä Pekka Haaviston tilaisuudessa innostua.
– Tuo Ultra Bra on vähän kuin kirkkokuoro laulamassa seurakunnan uskollisimmille, valitti eräs keskustelija.
– Ei perkele vuosituhannen paskin bändi... Pitää miettiä uudestaan jatkasko Pekan äänestämistä vai jättääkö kokonaan äänestämäti, toinen pohdiskeli.

