Kulttuuri

Päivitetty 24.1.2012 16:36, julkaistu 24.1.2012 16:35

Kansa haluaa lisää konsertteja ja elokuvia

Kuva: Maria Isonikkilä
Juhani HiltunenLähetä palautetta toimittajalle
Ihmiset haluavat enemmän muun muasssa konsertteja, joihin on vaivaton mennä, Kuvassa Kemin kaupunginorkesteri ja Länsi-Pohjan Oratorio- ja Aiolos-kuorot Kemin kirkossa.

Lisää konsertteja, elokuvia, toimintaa lapsille ja lapsiperheille – myös alle kouluikäisille, nuoria ja vanhojakaan unohtamatta. Ja kirjasto saisi olla auki yötä päivää.

Siinä merilappilaisten päällimmäiset toiveet kulttuurin saralla, jotka käyvät ilmi Kulttuurifoorumi-hankkeen yhteydessä tehdyistä kyselyistä. Syyskuun alussa alkanut hanke on viimeisiä vetoja vaille valmis, mutta jatkohankkeen rahoitushakemukset ovat jo vetämässä niin opetus- ja kulttuuriministeriölle kuin Jyväskylän yliopiston Kuulto-hankkeellekin. Niiden kohtalo selviää lähiviikkojen aikana.

Kyselyyn vastasi pääosin netin kautta 479 ihmistä, yli puolet Kemistä ja Torniosta.

Lue lisää keskiviikon Pohjolan Sanomista


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)25.1.2012 05:41

joo ja minä haluaisin Vasemman puoleisen liikenteen parillisiina päiviinä,ihmiset saadaan hernekkeitto annoksella haluamaan ihan mitä vaan tosi asiassa ihmiset haluaa palkan korotuksia ja että ilmaisiista tai verovaroin tuetuista Lipuista luovuttais niin nähtäis paljonko niitä tosi kävijöitä on Firmat ja Laitokset Pakottavat henkilökunnan käymään Kultuuri paikoissa ja vero varoin onko se hyvää bisnestä jos lipun hinta ois aina itse maksettava niin kävijä määrä tippuis 80% nykyisestä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.1.2012 19:57

Mikä v...n kansa,eihän tuossa oo ko murtoosa,ettei vaan ois kemin kerma.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.1.2012 17:22

Jos pääsis esim. teatteriin samalla hinnalla kemin valtuutettujen kans,vois 1-2 kertaa vuodessa käydä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.1.2012 17:09

Vajaa 500 ihmistä vastas tähän kyselyyn.Mitähän ne loput 500000 tuhatta haluaa.Kyllä täällä kulttuuria on aivan tarpeeksi.Minä ja monet muut haluavat parempaa terveys,vanhus ja koulutus palvelua.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Laukaan ruutitehtaan räjähdyksessä loukkaantui kaksi

    KOTIMAA 21.5. 19:01 20

  2. Ex-pelaajatähti Mihajlovic Serbian päävalmentajaksi

    URHEILU 21.5. 18:27 10

  3. Tukholman AIK hankki Pirneksen

    URHEILU 21.5. 18:28 00

  4. Olympiatuli sammui ja syttyi

    URHEILU 21.5. 18:27 00

  5. Pelipaita myytiin 3,5 miljoonalla eurolla

    URHEILU 21.5. 18:27 00

  6. Nadal sai hyvityksen viimevuotisesta Roomassa

    URHEILU 21.5. 18:27 00

  7. Afganistan ottaa turvallisuusvastuun vuoden kuluttua

    ULKOMAAT 21.5. 17:52 10

  8. Syyrian levottomuudet leviämässä myös Libanoniin

    ULKOMAAT 21.5. 17:52 10

  9. Kaksi miestä tunnusti karhun salakaadon

    KOTIMAA 21.5. 17:48 10

  10. Raahen kultakaivos joutunee laskemaan vettä luontoon

    KOTIMAA 21.5. 17:48 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 300011

  2. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 286

  3. Leijonat allapäin: ”Pataan tuli, vain luu jäi käteen”

    URHEILU 20.5. 18:45 236

  4. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 181

  5. Leijonat pulassa: Ovetshkin iski 3–1, Malkin loukkaantui

    URHEILU 19.5. 14:46 351

  6. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  7. MM-finaali: Malkinin hirmuveto sinetöi Venäjän mestaruuden

    URHEILU 20.5. 21:14 132

  8. MM-finaali: Malkinin hirmuveto sinetöi Venäjän mestaruuden

    PS-UUTISET 27.5. 12:35 4440

  9. Katso video: Hylkeet tulivat yllätysvierailulle

    PS-UUTISET 16.5. 14:43 299

  10. Immosella iso romahdus

    URHEILU 20.5. 18:59 119

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 300011

  2. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 9911

  3. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 6211

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    ULKOMAAT 12.12. 10:49 5977

  5. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 996

  6. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 558

  7. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  8. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 882

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1162

  10. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 300011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 5977

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1432

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 13911

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1210

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1160

  7. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14717

  8. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1082

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 14811

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 13713

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 28 6 5033

  2. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 7 3 662

  3. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 1 1 659

  4. Opinnäytetöistä iso apu

    PS-UUTISET 21.5. 09:51 6 3 563

  5. Tulva uhkaa jo Rovaniemeäkin

    PS-UUTISET 20.5. 19:47 3 0 484

  6. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 18 1 457

  7. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 3000 11 376

  8. Torniossa auto täräytti ojarumpuun

    PS-UUTISET 20.5. 16:21 13 2 368

  9. Metsäshellin alueelle murtauduttiin

    PS-UUTISET 20.5. 17:21 9 2 307

  10. Rakentajamessuilla 2 000 kävijää Torniossa

    PS-UUTISET 20.5. 18:41 4 1 306

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti