Metsästysretki Huojuvaan taloon

Maria Jotuni: Huojuva talo. Dramatisointi ja ohjaus Samuli Reunanen, Musiikki Iiro Ollila, Lavastus Jyrki Seppä, Puvut Pirjo Valinen, Rooleissa ovat Timo Reinikka, Annina Rokka, Heli Haapalainen, Elina Korhonen, Mirjami Kukkola, Pentti Korhonen Mikko Leskelä, Joose Mikkonen, Hannu Pelkonen, Anne Syysmaa, Riina Uimonen sekä Annika Mikkola. Ensi-ilta oli Oulun kaupunginteatterissa lauantaina 4.2.2012.

Oulun teatteriin Maria Jotunin Huojuvan talon ohjaaja Samuli Reunanen kuvailee ohjaustaan: ”Se on minulle vaikea asia. Esitys metsästää ilon hetkiä.”

Metsästysretkelle on lähtenyt neljä sukupolvea historiansa vankeina olevia Jotunin henkilöitä. Reunanen pitää sukupolvet sisukkaasti näyttämöllä. Kertomuksen syntymättömät lapset käynnistävät avioliittotarinan omalla kuvauksellaan. Tarina jatkuu väkivaltaisen miehen kaiken anteeksi antavan naisen alistamisella. Lasten isoisoisä ja isovanhemmat pysyvät näyttämöllä vielä kuoltuaankin ikään kuin todisteena menneisyyden vahvasta otteesta nykyisyyteen. Reunasen ohjaus nousee parisuhdeongelmatiikan yli laajemmalle yhteiskunnalliselle tasolle.

Lea (Annina Rokka) on kaksijakoisen maailman hyväntekijä. Eero (Timo Reinikka) on uuden järjestyksen mies, joka ei vieroksu pahaa. Vaikka Huojuva talo on kirjoitettu 1930- luvun yleisölle, sen väkivaltakuvaus sopii hyvin tämänkin päivän yhteiskuntaan. Julkisivua kiillotetaan ulospäin, mutta pienessä piirissä voidaan pahoin. Annina Rokan Lea on sisukas ja työteliäs supernainen. Rokan tulkinta on tinkimätön, mutta herkkä. Timo Reinikka toteuttaa Eeron roolin suurieleisen pikkupojan ottein. Reinikalta löytyy kykyä hallita yllättäviäkin tilanteita.

Suuren näyttämön tekninen koneisto on Jyrki Sepän lavastuksessa ahkerassa käytössä. Näyttämökuvat muotoutuvat kohtausten välillä kuin itsestään.

Pirjo Valisen puvustus tukee sankarien mielikuvia itsestään. Lea kasvaa teräsnaiseksi, joka myös pukeutuu teräsnaisen asuun.

Huojuva talo sisältää paljon yksityiskohtiin menevää puhetta. Lähes 600-sivuisen kirjan dramatisointi näyttämölle ei ole helppo tehtävä. Reunasen valinnat suuntaavat esitystä yleisempään yhteiskunnallisuuteen. Tuo painotus voisi olla vieläkin voimakkaampi. Erityisesti väliaikaa edeltänyttä näytöstä olisi voinut tiivistää.

Yhteiskunnallisena kannanottona Huojuva talo on tarpeellinen ja merkittävä teko. Osana yhteiskunnallista, niin perhe- kuin muutakin väkivaltaa käsittelevää, prosessia jään kaipaamaan tarkempaa yhteiskunnallista analyysiä - missä ovat väkivallan syyt ja miten niihin voidaan vaikuttaa.

Jotuni itse on arvioinut ihmisen kehitysprosessia seuraavasti: ”Kasvatus on hidasta. Yksi sukupolvi ei siinä suuria merkitse. Meidän on odotettava vuosisatoja, ehkä vuosituhansia vielä. Kiirehtiminen ei ole eduksi.”

Kari Lunnas