Lapin taidetoimikunta jakoi 253 604 euroa
- Pellolaisen Essi Korvan maassa makaava alaston nainen tarkkailee ympäristöään suomalaisessa havumetsässä Oranki Art 10 -ympäristötaidenäyttelyssä vuonna 2010. Maanantaina Essi Korvalle myönnettiin puolivuotinen taitelija
Lapin taidetoimikunta jakoi maanantaina 253 604 euroa taiteelle ja kulttuurille. Vuodelle 2012 Lapin taidetoimikuntaan tuli yhteensä 283 apuraha-, yhteisö- ja valtionavustushakemusta. Hakemusten yhteissumma oli 2 112 924,19 euroa.
Taiteenedistämismäärärahoja toimikunta jakoi yhteensä 203 604 euron edestä. Lisäksi tänä vuonna Lapin taidetoimikunta jakoi ensimmäistä kertaa 25 000 euron määrärahan lastenkulttuurin edistämiseen sekä 25 000 euron määrärahan kulttuurin hyvinvointivaikutusten edistämiseen.
Kuvataiteilijoista puolivuotisen 9 722,40 euron työskentelyapurahan sai muun muassa pellolainen Essi Korva. Kirjailijoista vastaava apuraha myönnettiin esimerkiksi kemiläiselle Jussi Siirilälle.
Torniolainen kuvataitelija Kanto Hanna sai 3 000 euron kohdeapurahan taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden pitämiseen. Kemin kuvataiteilijat ry ja Kulttuurivoimala saivat tuhat euroa.
Ylitorniolainen Kuvataideseura Sinkilö sai 500 euroa Monotypia öljyväreillä -kurssiin, pellolainen Oranki Art 1 000 euroa perinteisen ympäristötaidetapahtuman järjestämiseen, Tornion Kuvataideseura 500 euroa toiminnan kehittämis-, koulutus- ja näyttelytoimintaan sekä Tornionlaakson kuvataidetapahtuman järjestelytyöryhmä 500 euroa Tornionlaakson taidetapahtuman järjestämiseen.
Kemiläiselle Kirjoittajaryhmä Rinki ry:lle myönnettiin tuhat euroa antologian kustannuksiin.
Säveltaiteen alalla Tornion Kalott Jazz - Blues Festivaalin järjestelytyöryhmä sai tuhat euroa valmistelurahaa, Rajasoitto-työryhmä 500 euroa, Termusa ry 500 euroa bändileirin järjestämiseen sekä kemiläinen Pohjan Mieslaulajat ry 500 euroa 80-juhlavuoden konserttien ja 2011 julkaistun historiikin kulujen kattamiseen.
Lastenkulttuurin kohdeapurahan saivat muun muassa keminmaalainen Eila Näyttämö-Heinonen (500 euroa) Kiertävän nukketeatteriesityksen valmistamiseen, esityspaikkana pyörätuoli, sekä torniolainen Aineen taidemuseo (1 000 euroa) työpajamateriaalien hankintaan.
Kulttuurin hyvinvointivaikutusten yhteisöavustuksista osalliseksi pääsi myös kemiläinen Kehitysvammaistuki 77, joka sai 1 100 euroa kehitysvammaisten kuvataidekurssiin.


Pienet on summat , mutta hyvä soon vähäkin.
Ilmoita asiaton kommentti